Nimi: Taru Sormusten Herrasta
Alkuperäinen nimi: Lord of the Rings
Kirjoittaja: J.R.R. Tolkien
Lukija: Heikki Määttänen
Genre: Fantasia
Kesto: 60 CD-levyä... eli kesto ~60 tuntia
3-4 kuukauden 'urakka' valmis, ja Taru Sormusten Herrasta kuunneltu! Lukijana ihana Heikki Määttänen, jonka ääntä kuuntelin suuren osan lapsuuttani.
Taru Sormusten Herrasta ei taida paljon esittelyjä kaivata: se on ennemmin klassikko kuin fantasiaa, historiallinen maailmanajan kuvaus ja tarkka tarusto, ei niinkään perinteistä lohikäärmefantasiaa, vaikka se onkin vaikuttanut todennäköisesti kaikkeen nykyään kirjakauppojen ja kirjastojen hyllyiltä löytyvään fantasiakirjallisuuteen. Olipas pitkä virke. TSH on kertomus, eeppinen sellainen, suurista teoista ja pienistä käsistä jotka niitä tekevät. Hobitti Frodo Reppuli perii tavallisen näköisen kultasormuksen, joka paljastuu yhdeksi Keski-Maan voimallisimmista taikaesineistä, jota havittelevat kunnianhimoiset hyvikset yhtä paljon kuin häikäilemättömät pahiksetkin.
Heikki Määttänen luki liian lyhyen elämänsä aikana (näyttelytyönsä lisäksi) monen monta äänikirjaa, joita kasetilta kuuntelin kerta toisensa perään lapsena ja vähän vanhempanakin. Monotonisen lukemisen sijasta hän eläytyi tekstiin, ja kaikilla hahmoilla oli jollain tavalla oma äänensä: varsinkin tätä kuunnellessa, 60 tunnin aikana oppi pian tunnistamaan eri hahmot. Voivalvatti aiheutti pientä naurunkiherrystä, ja Klonkusta tuli lähinnä mieleen 50+ vuotias suomenruotsalainen täti-ihminen, muuten ei valituksen sanaa.
Yhdellä 'kirjalla' (20 CD:tä per kirja) on aikamoisesti hintaa, mutta kirjastosta onneksi löytyivät kaikki, kun jaksoi vähän odotella. Ja nyt on Sormusten Herra taas 'luettu' läpi: tunnun törmäävän siihen noin kerran vuosikymmenessä. Ensimmäinen kerta oli ala-asteen lopulla, toinen kerta Peter Jacksonin elokuvien alkaessa valmistua ja ilmestyä teattereihin, ja nyt taas vuonna 2010. Jospa sitä vihdoin lukisi Silmarillonin: sain sen lahjaksi ala-asteen päättyessä, ja silloin se oli vielä vähän liian vaikealukuinen.
Yllätti muuten miten paljon muutoksia, lisäyksiä ja poistoja elokuviin oli tehty: katsoin ne putkeen juuri ennen kuin aloin kuuntelu-urakan, ja muistelin vielä tuolloin että elokuvat olisivat olleet vielä uskollisempia kirjoille, mutta eihän tällaista teosta voi tietenkään ihan suoraan elokuvaksi kääntää. Valitettavasti. Enkä osannut hiljaa paikallani istua ja kuunnella: levyt kuluivat huomaamatta kävelylenkeillä, bussissa istuessa ja PhotoShopin parissa piirrellessä.
Ensimmäisen kerran kun Sormusten Herraa muuten luin, en löytänyt kirjastosta Sormuksen Ritarit -kirjaa, joten lainasin kasetteina ensimmäisen puoliskon kirjasta. Eli Heikki Määttänen minut silloin aikoinaan esitteli paremmin hobittien maailmaan, Ryhmäteatterin Hobitit-TV-sarjan jälkeen. Siitä sitten alkoikin vuosia kestänyt fantasia-innostus.
"Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
Seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan.
Yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
Yksi Mustalle Ruhtinaalle valtaistuimellaan,
Maassa Mordorin, joka varjojen saartama on.
"Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee.
Se Yksi heidät yöhön syöksee, ja pimeyteen kahlitsee.
Maassa Mordorin, joka varjojen saartama on."
Ensi kerralla pitääkin lukea englanniksi...
perjantai 26. maaliskuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Lux and Alby sign on and save the universe
Title: Lux and Alby sign on and save the universe
Writer: Martin Millar
Artist: Simon Fraser
Published: 1999 by Slab-o-Concrete Publications
Genre: Humour and adventure
Pages: 267
I got this one already in the beginning of January, and have read it twice, but never got around to writing about it. Now I'm trying to clean up, so let's give Alby, Lux and Ruby a look before on the shelf it goes!
Originally written around 1991 and 1992, the comic throws together three of Millar's main characters: Lux the Poet, Alby Starvation and Ruby. (Ruby's the only one I haven't read about yet, but since Ruby and the Stone Age Diet has apparently just been reprinted, maybe I'll get lucky and find it somewhere.) All three are residents of South London's Brixton, and it was probably only a question of time before they'd end up squatting under the same roof. Then the universe starts to collapse, and it's not just Alby's paranoia this time. It's really coming down.
Nirvana is in peril, and if it is lost, so is the happiness of the world. Trees, plants and animals are unhappy, not to mention people. Meanwhile, Alby is worried, as usual, Lux is trying to get people to listen to his poetry, and Ruby is trying to get back on her ex-boyfriend. Goddess Ishtar's useless handmaiden Menta is sent on a quest to become the best kisser in the universe.
...things do not look good for the universe.
Millar's books consist of short chapters or paragraphs, with what the attention jumps from one character to another. Sign on is written in the same way, but with the comic medium, the 'paragraphs' are sometimes only one picture long. Usually a bit longer, though. It's confusing in the beginning, but soon enough gets easy to follow. Fraser's art changes around quite a lot, but it's good, even if Alby doesn't look like I've imagined him for the past 15 years or so.
"Here stands Lux, a heroic if unappreciated artist, blessed with astonishing good looks and divine poetic powers, tragically reduced by an unappreciative public and an uncaring social security office to keeping a lookout for Maggie, the notorious paraplegic bicycle thief... how will he regain his self-respect? How will he claw his way back from the abyss of degradation?"
Writer: Martin Millar
Artist: Simon Fraser
Published: 1999 by Slab-o-Concrete Publications
Genre: Humour and adventure
Pages: 267
I got this one already in the beginning of January, and have read it twice, but never got around to writing about it. Now I'm trying to clean up, so let's give Alby, Lux and Ruby a look before on the shelf it goes!
Originally written around 1991 and 1992, the comic throws together three of Millar's main characters: Lux the Poet, Alby Starvation and Ruby. (Ruby's the only one I haven't read about yet, but since Ruby and the Stone Age Diet has apparently just been reprinted, maybe I'll get lucky and find it somewhere.) All three are residents of South London's Brixton, and it was probably only a question of time before they'd end up squatting under the same roof. Then the universe starts to collapse, and it's not just Alby's paranoia this time. It's really coming down.
Nirvana is in peril, and if it is lost, so is the happiness of the world. Trees, plants and animals are unhappy, not to mention people. Meanwhile, Alby is worried, as usual, Lux is trying to get people to listen to his poetry, and Ruby is trying to get back on her ex-boyfriend. Goddess Ishtar's useless handmaiden Menta is sent on a quest to become the best kisser in the universe.
...things do not look good for the universe.
Millar's books consist of short chapters or paragraphs, with what the attention jumps from one character to another. Sign on is written in the same way, but with the comic medium, the 'paragraphs' are sometimes only one picture long. Usually a bit longer, though. It's confusing in the beginning, but soon enough gets easy to follow. Fraser's art changes around quite a lot, but it's good, even if Alby doesn't look like I've imagined him for the past 15 years or so.
"Here stands Lux, a heroic if unappreciated artist, blessed with astonishing good looks and divine poetic powers, tragically reduced by an unappreciative public and an uncaring social security office to keeping a lookout for Maggie, the notorious paraplegic bicycle thief... how will he regain his self-respect? How will he claw his way back from the abyss of degradation?"
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Invisible monsters
Title: Invisible monsters
Author: Chuck Palahniuk
Published: 1999 by Vintage
Genre: Palahniuk.
Pages: 297
She was beautiful, a model with her career before her, until someone goes and shoots her in the face. Without a lower jaw, all of it gone, her tongue hanging out from a hole in her throat, she looks like such a monster that people don't even dare to acknowledge her existence. Unable to even speak, she might as well be invisible. Then along comes Brandy Alexander, a beautiful transsexual waiting for that one big operation, who goes and invents her a new background, and more importantly, a new future.
Together with a man who loves them both, more or less, they head out to America, stealing drugs from the rich and selling them to the... no, not the poor. Less rich. Hey, it's a way to make money. Inventing themselves over and over again, they plot new lives and revenge on our 'heroine's' best friend Evie, who she blames for her disfiguration and for losing her old boyfriend.
Of course since this is Palahniuk, there's a lot more to it. The story unravels in short bits that jump from the past to the present and back again, building a picture of the whole, somewhat confusing, story of who's really who and why.
Great book, no doubt about it, but not one of my favourite Palahniuks. Lullaby still reigns supreme! But Invisible monsters is still a twisty tale full of surprises and the usual weird true facts Chuck's so fond of.
""You're a product of our language," Brandy says, "and how our laws are and how we believe our God wants us. Every bitty molecule about you has already been thought out by some million people before you," she says. "Anything you can do is boring and old and perfectly okay. You're safe because you're so trapped inside your culture. Anything you can conceive of is fine because you can conceive of it. You can't imagine any way to escape. There's no way you can get out," Brandy says.
""The world," Brandy says, "is your cradle and your trap.""
Cheery as always!
Author: Chuck Palahniuk
Published: 1999 by Vintage
Genre: Palahniuk.
Pages: 297
She was beautiful, a model with her career before her, until someone goes and shoots her in the face. Without a lower jaw, all of it gone, her tongue hanging out from a hole in her throat, she looks like such a monster that people don't even dare to acknowledge her existence. Unable to even speak, she might as well be invisible. Then along comes Brandy Alexander, a beautiful transsexual waiting for that one big operation, who goes and invents her a new background, and more importantly, a new future.
Together with a man who loves them both, more or less, they head out to America, stealing drugs from the rich and selling them to the... no, not the poor. Less rich. Hey, it's a way to make money. Inventing themselves over and over again, they plot new lives and revenge on our 'heroine's' best friend Evie, who she blames for her disfiguration and for losing her old boyfriend.
Of course since this is Palahniuk, there's a lot more to it. The story unravels in short bits that jump from the past to the present and back again, building a picture of the whole, somewhat confusing, story of who's really who and why.
Great book, no doubt about it, but not one of my favourite Palahniuks. Lullaby still reigns supreme! But Invisible monsters is still a twisty tale full of surprises and the usual weird true facts Chuck's so fond of.
""You're a product of our language," Brandy says, "and how our laws are and how we believe our God wants us. Every bitty molecule about you has already been thought out by some million people before you," she says. "Anything you can do is boring and old and perfectly okay. You're safe because you're so trapped inside your culture. Anything you can conceive of is fine because you can conceive of it. You can't imagine any way to escape. There's no way you can get out," Brandy says.
""The world," Brandy says, "is your cradle and your trap.""
Cheery as always!
Tukehtuminen
Nimi: Tukehtuminen
Alkuperäinen nimi: Choke
Kirjoittaja: Chuck Palahniuk
Julkaistu: 2009, Like
Genre: Palahniuk.
Sivuluku: 287
Evääksi työmatkalle ostettu Palahniukin Haunted jäi kiireessä kotiin, mutta onneksi Helsinki-Vantaan kentältä löytyi edes suomenkielistä Chuckia. Choke, eli Tukehtuminen suomeksi, on tullut nähtyä kirjakaupassa ja kirjastossakin, mutta nyt vasta tarttui matkaan.
Tarinamme 'sankari' on Victor Mancini, seksiriippuvainen mies joka työskentelee 1730-luvulla renkinä päivisin, mutta ansaitsee lähinnä rahansa tukehtumalla hienoissa ravintoloissa. Victorilla on näes systeemi: 'tukehdu' ravintolassa, odota että joku tulee pelastamaan, ja elä tämän sankarin tuella. Tämän kun toistaa muutaman sata tai tuhat kertaa, kuten Victor, rahallista tukea virtaa kotiin. Ja rahaa Victor tarvitsee, äitikulta kun makaa hoitokodissa eikä tunnu paranevan. Ihastuttava lääkäri Marshall kuitenkin löytää keinon parantaa hänet, mutta se vaatisi Victorilta kenties enemmän kuin hän on valmis antamaan.
Miulla on jotain suomennoksia vastaan, tai siis luen mieluummin kirjat alkukielellään. Mutta Tukehtuminen on selkeä plussa kääntäjille, tosin Dennyn 'Jätkä hei...' meinasi ärsyttää. Alunperin Dude? En tiedä. Mutta kuitenkin. Selkeä plussa myös Palahniukille. Invisible monsters ei niin iskenyt, mutta tämä meni taas suosikeihin. Työmatkan Lontoon osuudella etsin sitten käsiini kirjasta tehdyn elokuvan, mutta se on vielä katsomatta.
Mutta mutta. Iiiiiiiso miinus, Chuck. Tiedän että kaikki sitä tekee, mutta sinäkin?! Onko se tyylikästä? Onko se kivaa? Onko se tämän hetken 'juttu'? Vai miksi kaikki morkkaavat Erasurea? *möks*
"Ensimmäisen työviikkoni aikana eräs tyttö pantiin karsseeriin, koska hän oli voita kirnutessaan hyräillyt Erasurea. No, onhan Erasure antiikkista musiikkia, mutta ei tarpeeksi antiikkista. Jopa jostakin niin kivikautisesta kuin Beach Boysista joutuisi vaikeuksiin. Ihan niin kuin he eivät ajattelisi niitä typeriä puuteriperuukkejaan, polvihousujaan ja solkikenkiään minään retrona."
Mutta oot nää silti parsa, Chuck.
Alkuperäinen nimi: Choke
Kirjoittaja: Chuck Palahniuk
Julkaistu: 2009, Like
Genre: Palahniuk.
Sivuluku: 287
Evääksi työmatkalle ostettu Palahniukin Haunted jäi kiireessä kotiin, mutta onneksi Helsinki-Vantaan kentältä löytyi edes suomenkielistä Chuckia. Choke, eli Tukehtuminen suomeksi, on tullut nähtyä kirjakaupassa ja kirjastossakin, mutta nyt vasta tarttui matkaan.
Tarinamme 'sankari' on Victor Mancini, seksiriippuvainen mies joka työskentelee 1730-luvulla renkinä päivisin, mutta ansaitsee lähinnä rahansa tukehtumalla hienoissa ravintoloissa. Victorilla on näes systeemi: 'tukehdu' ravintolassa, odota että joku tulee pelastamaan, ja elä tämän sankarin tuella. Tämän kun toistaa muutaman sata tai tuhat kertaa, kuten Victor, rahallista tukea virtaa kotiin. Ja rahaa Victor tarvitsee, äitikulta kun makaa hoitokodissa eikä tunnu paranevan. Ihastuttava lääkäri Marshall kuitenkin löytää keinon parantaa hänet, mutta se vaatisi Victorilta kenties enemmän kuin hän on valmis antamaan.
Miulla on jotain suomennoksia vastaan, tai siis luen mieluummin kirjat alkukielellään. Mutta Tukehtuminen on selkeä plussa kääntäjille, tosin Dennyn 'Jätkä hei...' meinasi ärsyttää. Alunperin Dude? En tiedä. Mutta kuitenkin. Selkeä plussa myös Palahniukille. Invisible monsters ei niin iskenyt, mutta tämä meni taas suosikeihin. Työmatkan Lontoon osuudella etsin sitten käsiini kirjasta tehdyn elokuvan, mutta se on vielä katsomatta.
Mutta mutta. Iiiiiiiso miinus, Chuck. Tiedän että kaikki sitä tekee, mutta sinäkin?! Onko se tyylikästä? Onko se kivaa? Onko se tämän hetken 'juttu'? Vai miksi kaikki morkkaavat Erasurea? *möks*
"Ensimmäisen työviikkoni aikana eräs tyttö pantiin karsseeriin, koska hän oli voita kirnutessaan hyräillyt Erasurea. No, onhan Erasure antiikkista musiikkia, mutta ei tarpeeksi antiikkista. Jopa jostakin niin kivikautisesta kuin Beach Boysista joutuisi vaikeuksiin. Ihan niin kuin he eivät ajattelisi niitä typeriä puuteriperuukkejaan, polvihousujaan ja solkikenkiään minään retrona."
Mutta oot nää silti parsa, Chuck.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)