Varjojen huone

Nimi: Varjojen huone
Alkuperäinen nimi: Pythias Anvisningar
Kirjoittaja: Erik Axl Sund
Julkaistu: Suomeksi 2014 Otavalta, tämä pokkaripainos 2015
Genre: Dekkari
Sivuluku: 364



Nämä perhanan kirjat menevät ihan huomaamatta! Vähän aloittaa niin hetken päästä ollaan jo puolivälissä! Ja juuri kun luulee että okei, näin homma meni, niin eeeeei! Ja siksi sitä perhanan kirjaa ei voi laskea käsistään.


Posti toi lainakirjan päivässä, juuri ehdin lukea edelliset murhamysteerit alta, eikähän tässä mennyt kuin muutama ohi lentänyt tunti ja melkein yöunet. Jos ensimmäisen kirjan alku oli synkkää, niin nyt sitä vasta pimeässä tarvottiin, kun murhat selviävät ja niiden takana oleva hyväksikäyttöjen vyyhti tulee päivänvaloon. Pää taitaa tarvita vielä päivän tai pari kaiken sulatteluun.


Jos haluaa upottautua päiväksi tai pariksi ihmismielen pimeälle puolelle, niin suosittelen. En mene sanomaan kauanko viimeisen sivun jälkeen menee, että näkee taas sitä valoa jossain.




   Jos syyttäjä Kenneth von Kwist olisi ollut luova ihminen, hänen kiroilussaan olisi ollut muutakin kuin pelkkää saatanaa, helvettiä ja paskaa. Mutta hän nyt ei ole sellainen ihminen. Niinpä hän toistaa "Voi saatanan paska, helvetti" ja tyhjentää viskilasin yhdessä hujauksessa.

The Mangle Street Murders

Title: The Mangle Street Murders
Author: M.R.C. Kasasian
Published: 2013 by Head Of Zeus
Genre: Historical detective story
Pages: 329


Victorian London is one of my favourite times and places rolled in one, so how could I resist when this popped off the library shelf as I searched for Unissakulkija a bit over a week ago? The Mangle Street Murders is the first book of The Gower St Detective -books: there's two so far, third coming out this summer.

It's 1882, and recently orphaned March Middleton is invited to come and stay with a friend of her late father, one Sidney Grice, personal investigator. Mr. Grice certainly knows his value as a solver of crimes, and Ms. Middleton is far from the innocent country girl he expects her to be. They barely get to say hello when widowed Mrs. Dillinger arrives, begging for help for her son-in-law, accused of stabbing his wife some forty times. The title of the book being what it is, there'll be more blood shed.

It may be because I've been so caught up in the Swedish trilogy lately, but I didn't really warm up to this one, and contemplated *gasp* not finishing it until about page 200. There was definite potential, in the mystery and the characters, and Mr. Kasasian seems to be a wonderful storyteller, but Mr. Grice seemed too much of a git at times, making me want to give up. I'm glad I finished the book, though, as I did enjoy it, and the case was not an easily solved one!


   'The screen is to conceal me from snipers,' he said.
   'Have you ever been shot at?'
   'Many times.' He touched his left shoulder. 'But only hit once. I prefer it when they miss.'
   I laughed and Sidney Grice looked at me bleakly.
   'That was not a joke,' he said. 'Get down!' With that he threw himself to the floor and I kneeled quickly beside him. 'Absolutely hopeless,' he said. 'You will have to be faster than that in a real emergency.'
   'If you were wearing a bustle you would... Oh!' I looked up at the window in horror. 'Look out!' Sidney Grice flung himself down again as I got up. 'Annoying, isn't it?' I said. 'I do not think we shall play that game again.' 

The Prophet Murders

Title: The Prophet Murders
Author: Mehmet Murat Somer
Published: 2003, English translation in 2008
Genre: Crime fiction in high heels
Pages: 234 + Glossary and Acknowledgments


About a month ago, at the local library, I found the third of this series, Hop-Çiki-Yaya -thrillers, translated into Finnish. But only the third. No One translated, no Two in any language, just... Three. Never mind the following ones. Still, I borrowed it out, read it immediately, and just as quickly bought this, the first of the series, as a used library copy. This little gem is from Texas, which explains why it took almost a month to get here! With three other books already underway, I managed to hold off starting this one for almost a day.

Anyway, yes. Set in Istanbul, our nameless heroine owns shares in a night club for transvestites, and is a bit of a highly talented computer wizard. Hey, it brings in good money! The book begins as one of the girls is found dead in strange circumstances. Not long after, another follows. Our heroine is both worried and curious, and starts to investigate on her own.

The Prophet Murders is fun, fast-paced and fun. Our heroine sometimes seems quite arrogant, but you know what? Bitches get shit done. Istanbul is almost a character itself, described beautifully and with love. I've been wanting to visit it for years, now more than ever. One day! For now, I can start looking into finding the next book. Or, finish one of the three I'm still also reading.


I grabbed a cup of coffee and the morning paper and settled into my chair by the window. It's my morning ritual. I drink only two cups of coffee a day. The first, always in the morning. Mind you, what I call "morning" is what ordinary people refer to as "the afternoon". I go to bed late. For I am, as they say, "a creature of the night".
   A news item on page three hit me like a slap in the face. 
   "Transvestite Burned to Death".

A Mercy

Title: A Mercy
Author: Toni Morrison
Published: 2008, this ed. by Vintage
Genre: Historical drama
Pages: 165


Toni Morrison is one of the authors I've been wanting to check out for a while now, so I picked up A Mercy from the library the same day as the first Älä koskaan pyyhi... -book. Has it really been barely a month? Fun fact: the first three pages of the copy are covered with tiny notes in Chinese. 

A Mercy is set around 1690. Jacob Vaark agrees to take a small slave girl in instead of some money he is owed. So far his household consists of his wife Rebekka, their Native American servant Lina, and a strange girl called Sorrow. Little Florens seems a perfect match into such a mismatched house, where everyone is an orphan or half a world away from their birth place.

I noticed while reading that, if I only had a few minutes to read at work, I couldn't get into the book and thought it moved so slowly. But when I could properly pay attention to it, read for a longer while, the pages just flashed by as Morrison wove her tale. The language is beautiful and all the characters have their own voices. It's a haunting book, about racism, men and women, and how a small mercy can change everything.


   Night comes and I steal a candle. I carry an ember in a pot to light it. To see more of you. When it is lit I shield the flame with my hand. I watch you sleeping. I watch too long. Am careless. The flame burns my palm. I think if you wake and see me seeing you I will die. I run away not knowing then you are seeing me seeing you. And when at last our eyes hit I am not dead. For the first time I am live. 

Unissakulkija

Nimi: Unissakulkija
Alkuperäinen nimi: Hungerelden
Kirjoittaja: Erik Axl Sund
Julkaistu: 2011, Suomeksi 2014 Otavalta
Genre: Dekkari
Sivuluku: 395




Tarkoitus oli tosiaan pitkittää tämän lukemista kolmosen vapautumista odotellessa (varaussijalla 7, jee), mutta maanantai-iltana istahdin sohvalle vähän lukemaan, enkä noussut ennenkuin mokoma loppui käsiin. Että se siitä pitkittämisestä! Mutta Nowkku lupasi oman kolmosen lähettää lainaan, niin ei tarvitse jonottaa. Kiitos! :D


Unissakulkija jatkuu suoraan siitä mihin Varistyttö jäi, ja menee entistä verisemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Ihan yhtä koukuttavana pysyy, ja yritän tässä sadepäivänä saada kesken olevia kirjoja loppuun että pääsen rauhassa keskittymään loppupeleihin. Jos kolmonen jatkaa samaa rataa, ja miksi ei jatkaisi, se saattaa mennä yhdellä istunnolla.




Ihmisen tappaminen on helppoa. Ongelmat ovat enemmänkin henkisiä, ja niissä lähtökohdat eroavat valtavasti toisistaan. Useimpien ihmisten on ylitettävä melkoinen määrä esteitä. Empatia, omatunto ja harkinta toimivat yleensä esteinä tappavan väkivallan käytölle. 
   Joillekuille se ei ole sen vaikeampaa kuin maitopurkin avaaminen.

Varistyttö

Nimi: Varistyttö
Alkuperäinen nimi: Kråkflickan
Kirjoittaja: Erik Axl Sund
Julkaistu: Suomeksi 2014 Otavalta
Genre: Dekkari
Sivuluku: 415


No tässä toinen ruotsalaistrilogia jota olen kyttäillyt. Eka osa, Varistyttö, löytyi taas sieltä Bestseller-hyllystä, ja meni parissa päivässä. Jotta saisin kakkososan mahd. pian kätösiini, piti lähteä etsimään ensin lähiseudulta se toinen kirjasto jonka hyllystä se heti löytyi. Ja jos kakkososasta vielä sen verran mainitsen, että meni ekalta istumalta puoliväliin, niin lienee selvää että aika koukuttavasta tarinasta kyse.

Trilogiaa on kehuttu siellä sun täällä, kutsuttu uudeksi Millennium-trilogiaksi jne. Henkilökohtaisesti pidän tästä paljon enemmän: Erik Axl Sund = Jerker Eriksson + Håkan Axlander Sundquist ovat saaneet kasaan nopeatempoisen ja ihan helvetin häiritsevän paketin, joka liukuu sujuvasti nykyhetken ja menneisyyden välillä.

Juttu alkaa kevyesti metroaseman vierestä roskasäkistä löytyvällä muumioituneella pojalla. Rikoskomisario Jeanette Kihlberg saa homman hoidettavakseen, eikä aikaakaan kun niitä ruumiita alkaa löytyä enemmänkin. Toinen päähenkilömme Sofia Zetterlund on kiireinen psykoterapeutti, ja naiset päätyvät ennen pitkää työskentelemään samojen uhrien, potilaiden ja epäiltyjen ympärillä.

Synkkää on, ahdistavaakin, mutta niin koukuttavaa. Luvut ovat lyhyitä ja aina tekee mieli lukea vielä yksi. Tarkoitus on pitkittää tuota kakkososaa: kolmonen on varauksessa kirjastosta, mutta en tiedä kuinka kauan menee ennenkuin sen käsiini saan. Iik.


   Poika oli vakavasti pahoinpidelty, siitä ei ollut pienintäkään epäilystä, mutta kummallista oli se, että tavallisesti esiintyvät puolustautumisvammat puuttuivat kokonaan. Kaikki mustelmat ja verenpurkaumat muistuttivat enemmän nyrkkeilijän vammoja. Nyrkkeilijän, joka ei ole kyennyt puolustautumaan mutta joka on silti seissyt kaksitoista erää ja saanut niin paljon iskuja että on lopulta lyöty tajuttomaksi.
   Lisäksi rikospaikkatutkintaa vaikeutti se, ettei kuolema ollut tapahtunut löytöpaikalla vaan jossain muualla, paljon aiemmin. Ruumis oli verraten hyvin näkyvillä pensaikossa vain muutaman metrin päässä Thorildsplanin metroaseman sisäänkäynniltä Kungsholmenilla, ja siksi se ei ollut voinut pysyä huomaamattomana kovinkaan pitkään. 

The Goddess of Buttercups and Daisies

Title: The Goddess of Buttercups and Daisies
Author: Martin Millar
Published: 2015, on paper and Kindle
Genre: Humourous history
Pages: 208 (at least on Kindle)




It's the new book from one of my all-time favourite authors, featuring one of my all-time favourite literary characters, annnd a playwright whose work I'm fond of! It's therefore pretty safe to say I loved every second, and tried to make them last as long as I could. Happily, Millar's books tend to be great on the second, third and tenth read-through, too.


Okay, fan-girling aside, what's it about? Picture it: Athens, 421. Springtime. The Dionysia-festival is upon the city, and Aristophanes the playwright -of Lysistrata-fame- is having trouble with his actors, his play, the Peace, his financier, this annoying little poet who keeps pestering him, and his phalluses. They're just not big enough! Also, yes, there is the war with Sparta going on, and people are generally fed up with it. Most people, anyway: the warmongers are using dirty tricks to keep the fighting going. The Goddess Athena isn't impressed, and sends along her counter-measure.


The Goddess of Buttercups and Daisies is full of characters steering peace this way and that, including a few actual historical figures like Socrates and Plato. And yes, there's Luxos the poet who doesn't seem to be able to get his poems heard. Or something to eat. Perfect excuse to read Lux the Poet again, isn't it?




   When Hermogenes rushed up with a report, the playwright turned to him with the sort of urgency commonly seen on the battlefield when a messenger arrived with news of enemy positions. 
   'The prop-maker says he can get them up to fourteen inches. Any longer, they'll go floppy.'
   Aristophanes threw up his hands in frustration. 'Fourteen inches? That's nowhere near long enough! What's the point of me writing the funniest dialogue if Eupolis has bigger penises? You know what the Athenian audience is like. They're all morons.'
   'Even Socrates?'
   'He's the worst of the lot. As for Euripides...'
   Hermogenes looked thoughtful. 'Perhaps we're worrying unnecessarily. Everyone in Athens is short of materials. Eupolis and Leucon's choruses might not have such big stage-penises either.'

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Nimi: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 3. Kuolema
Alkuperäinen nimi: Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden
Kirjoittaja: Jonas Gardell
Julkaistu: 2013, suomeksi 2014
Genre: Draamaa, plus vähän historiaa ja rakkautta
Sivuluku: 304




Kun kirjalla on tällainen nimi, on aika lailla taattu että kannattaa lukiessa ottaa nenäliinat lähelle. Muuten niitä kyyneleitä tulee pyyhittyä paljain käsin.


Tarina jatkuu siitä mihin kakkososa jäi, ja vaikka lupaavia lääkkeitä ja hoitoja alkaa vähitellen ilmestyä, ei niistä ole enää paljon apua monille kirjan henkilöille, joiden sairaus on jo liian pitkällä. Gardell kertoo kaunistelematta miten huonosti ja epäluuloisesti hiv-positiivisia noina aikoina kohdeltiin: sairastuminen oli oma syy. Mitäs olet tuollainen, luonnoton! Ei mitään kipulääkkeitä, kärsi tekojesi seuraukset. Kirjassa liikutaan vuoden 1988 paikkeilla, alle 30 vuotta sitten, ja maassa jota nykyisin pidetään niin avomielisenä. Paljon on muuttunut, ja onneksi parempaan suuntaa. Ainakin osittain.

Hautajaisia siis riittää, -oli yhdet aivan eeppiset, kannattaa lukea jo melkein pelkästään niiden takia- ja saattoi päästä pienet huutoitkut kun ihmisen elämänkumppanille vain tylysti sanotaan että ei tarvitse tulla, et ole sukua, ja mitä ne naapuritkin ajattelee. Kaikista kyyneleistä huolimatta Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin oli lukukokemuksena hieno ja ehdottomasti kannatti. Positiivinenkin, no pun intended, kun ottaa huomioon miten monien ihmisten mielipiteet ovat muuttuneet.


Nimi muuten tulee aidsin alkuaikojen pelkoa seuranneista ohjeista, joiden mukaan hoitaja ei saanut koskea sairaaseen, pyyhkiä tämän kyyneleitä pois paljain käsin. Taudin tarttumisesta ei vielä ollut tarkkaa tietoa, ja pelättiin kyynelienkin levittävän sitä.




   Joka kerran heidän ja poikien ollessa tulevina vuosina yhdessä he naureskelevat sille, kuinka Benjamin oli heidät tavatessaan niin hermostunut että alkoi saarnata. "Muistatko", he sanovat silloin ja nauravat sitten, kuin hauskalle yhteiselle muistolle, joka merkitsee jollain tavoin lähtölaukausta heidän uudelle olemassaololleen, heidän uudelle, miten asian ilmaisisikaan... perheelle!
   Aina siihen päivään asti, kun he saivat tietää tartunnasta. 
   "Eikö hän ole ihmeen ihana!" heidän Rasmuksensa huudahtaa ihaillen ja katsoo rakastuneesti nuoreen pukumieheen, joka seisoo siinä naama tulipunaisena siteeraamassa Raamattua. 

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Nimi: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 2. Sairaus
Alkuperäinen nimi: Torka aldrig tårar utan handskar - 2. Sjukdomen
Kirjoittaja: Jonas Gardell
Julkaistu: 2013, suomeksi 2014
Genre: Draamaa, plus vähän historiaa ja rakkautta
Sivuluku: 300




Pääsiäismaanantai sujui mukavasti kirjan parissa. Ja kun sanon mukavasti, tarkoitan että itkua monesti pidätellessä. Tarkoitus oli vain aloittaa kirjaa, mutta hups, sivu 200 taas yllätti, ja, no, mitä sitä muutakaan olisi tehnyt?


Tarina jatkuu suunnilleen suoraan siitä mihin ensimmäinen osa päättyi. Tutustutaan hieman paremmin ensimmäisessä osassa tavattuihin hahmoihin jotka pysyttelivät tuolloin enemmän taka-alalla. Aika myös kulkee vääjäämättä eteenpäin, ja tauti leviää, vaikka nuorena sitä uskoo olevansa kuolematon. Eihän se nyt meihin tartu!


Kolmas osa löytyi heti eilen (pääsiäisen jälkeisenä tiistaina) kirjaston uutuus/best seller -hyllystä, eli tässä on kaksi viikkoa aikaa lukea. Kotioloissa: vähän illalla tuli korkattua, ja itkuhan siinä meinasi päästä. Nyt ollaan kovien aikojen äärellä. Mutta rakkaus kukoistaa, ja voittaa kaiken. Eikö?




   Tämä on koko päivän hauskimpia asioita. Alastomana hän loikkii Bengtin luo ja antaa hänelle pusun keskelle suuta. 
   Bengt katselee riehakkaana turistivenettä.
   "Tätä minä rakastan. Me olemme matkailunähtävyys! Me edustamme ruotsalaista syntiä!"
   Kumpikin viittoilee turisteille, kärttää huudoillaan huomiota ja laulaa: "Sing if you're glad to be gay! Sing if you're happy that way!" ja nauraa. He pomppivat ylös alas ja ravistelevat peniksiään. 
   Nämä kivet kuuluvat heille, tämä on heidän uimapaikkansa, heidän itselleen valloittama pieni pala vapautta maan päällä. 
   Tämä on heidän elämäänsä. Heidän nuoruuttaan, heidän rohkeuttaan, heidän elämäniloaan. 
   Tämä on heidän voittonsa. He eivät tule häviämään koskaan. Heitä ei saada enää koskaan takaisin pimeyteen. 

Johan Riitti!

Nimi: Johan Riitti!
Alkuperäinen nimi: Equal Rites
Kirjoittaja: Terry Pratchett
Julkaistu: 1987, suomeksi 2001
Genre: Huumorifantasiaa!
Sivuluku: 253


Vanha velho Drum Billet on kuolemassa, Kuolema kirjaimellisesti kintereillään, ja saapuu Persahterin pieneen kylään, jossa kahdeksannen pojan kahdeksas poika on juuri syntymässä. Velho aikoo jättää hänelle velhonsauvansa, ja näin tekeekin. Mutta kun se kahdeksas poika onkin... *gasp* ...tyttö! Eiväthän tytöt voi olla velhoja, sen enempää kuin pojat noitia! Lähistollä asuva noita Muori Säävirkku -joka on tuttu tapaus monista, monista Kiekkomaailma-kirjoista- päättää auttaa pientä Esk-tyttöstä, ja opettaa hänestä noidan.

Johan Riitti! on järjestyksessä kolmas Kiekkomaailma-kirja, Magian Värin ja Valon Tanssin jälkeen, ja juuri ennen Mortia. Suomeksi se ilmestyi (ja pukin kontista löytyi) vasta 2001. Kuten edellisestä voi päätellä, kirjassa käsitellään ja pannaan uusiksi sukupuolirooleja ja genren kliseitä, tietysti Pratchettin taatulla tyylillä. Kelpo pääsiäisherkku pashan ohella oli se.


"... ja niin asiat nyt ovat."
   Esk katsoi silmä kovana ensin sauvaa ja sitten Muoria.
   "Minun pitäisi siis olla velho?"
   "Kyllä. Ei. En tiedä."
   "Tuo ei ole mikään kunnon vastaus, Muori", Esk moitti. "Pitää vai ei pidä?"
   "Naiset eivät voi olla velhoja", Muori tokaisi ykskantaan. "Se on luonnonvastaista. Nainen voisi yhtä hyvin tehdä sepäntyötä."
   "Minä olen itse asiassa katsellut isää töissä pajalla enkä käsitä, miksi se ei -"
   "Kuule nyt", Muori jatkoi kiireesti, "nainen ei voi olla velho yhtään sen enempää kuin mies noita, koska -"
   "Minä olen kuullut miesnoidista", Esk ilmoitti kainosti.