Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Nimi: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 3. Kuolema
Alkuperäinen nimi: Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden
Kirjoittaja: Jonas Gardell
Julkaistu: 2013, suomeksi 2014
Genre: Draamaa, plus vähän historiaa ja rakkautta
Sivuluku: 304




Kun kirjalla on tällainen nimi, on aika lailla taattu että kannattaa lukiessa ottaa nenäliinat lähelle. Muuten niitä kyyneleitä tulee pyyhittyä paljain käsin.


Tarina jatkuu siitä mihin kakkososa jäi, ja vaikka lupaavia lääkkeitä ja hoitoja alkaa vähitellen ilmestyä, ei niistä ole enää paljon apua monille kirjan henkilöille, joiden sairaus on jo liian pitkällä. Gardell kertoo kaunistelematta miten huonosti ja epäluuloisesti hiv-positiivisia noina aikoina kohdeltiin: sairastuminen oli oma syy. Mitäs olet tuollainen, luonnoton! Ei mitään kipulääkkeitä, kärsi tekojesi seuraukset. Kirjassa liikutaan vuoden 1988 paikkeilla, alle 30 vuotta sitten, ja maassa jota nykyisin pidetään niin avomielisenä. Paljon on muuttunut, ja onneksi parempaan suuntaa. Ainakin osittain.

Hautajaisia siis riittää, -oli yhdet aivan eeppiset, kannattaa lukea jo melkein pelkästään niiden takia- ja saattoi päästä pienet huutoitkut kun ihmisen elämänkumppanille vain tylysti sanotaan että ei tarvitse tulla, et ole sukua, ja mitä ne naapuritkin ajattelee. Kaikista kyyneleistä huolimatta Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin oli lukukokemuksena hieno ja ehdottomasti kannatti. Positiivinenkin, no pun intended, kun ottaa huomioon miten monien ihmisten mielipiteet ovat muuttuneet.


Nimi muuten tulee aidsin alkuaikojen pelkoa seuranneista ohjeista, joiden mukaan hoitaja ei saanut koskea sairaaseen, pyyhkiä tämän kyyneleitä pois paljain käsin. Taudin tarttumisesta ei vielä ollut tarkkaa tietoa, ja pelättiin kyynelienkin levittävän sitä.




   Joka kerran heidän ja poikien ollessa tulevina vuosina yhdessä he naureskelevat sille, kuinka Benjamin oli heidät tavatessaan niin hermostunut että alkoi saarnata. "Muistatko", he sanovat silloin ja nauravat sitten, kuin hauskalle yhteiselle muistolle, joka merkitsee jollain tavoin lähtölaukausta heidän uudelle olemassaololleen, heidän uudelle, miten asian ilmaisisikaan... perheelle!
   Aina siihen päivään asti, kun he saivat tietää tartunnasta. 
   "Eikö hän ole ihmeen ihana!" heidän Rasmuksensa huudahtaa ihaillen ja katsoo rakastuneesti nuoreen pukumieheen, joka seisoo siinä naama tulipunaisena siteeraamassa Raamattua.