Norma

Nimi: Norma
Kirjoittaja: Sofi Oksanen
Julkaistu: 2015, Like
Genre: Draamaa ja vähän fantasiaakin
Sivuluku: 304




Synttarilahja osui taas nappiin, kyllä se äiti tietää mitä ostaa kun suoraan kysyttäessä vastaa! Myönnän, halusin Norman omaksi aika pitkälti kauniin ulkonäön vuoksi. Juonesta en paljon tiennyt, mutta toki sen että Oksasesta pidän. Yritän pitää spoilerit minimissään.


Norma on aivan tavallinen Helsingissä asuva nainen: töitä on välillä vaikea pitää ja saada, äiti asuu naapurissa, miesten kanssa menee vähän niin ja näin. Hiukset tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Ja äiti käveli juuri ilmeisesti ihan syyttä metron alle Sörnäisessä. Norma selviää hautajaisista niin ja näin, mutta kulmilla alkaa äkkiä pyöriä äidin 'kavereita', joita hän ei muista ikinä tavanneensa, mutta joilla tuntuu olevan kiire ja hätä päästä juttusille.


Kirja kaappasi mukaansa heti parin sivun jälkeen: sain sen tapaninaamuna, ja seuraavan päivän iltaan mennessä oli jo luettu. Aikaisemmin olisi jo ollut jos ei olisi tarvinnut sosiaalinen olla, niin! Sulattelen vielä loppua, mutta muuten nautin joka sivusta, auki kiertyvästä nutturasta jonka sisältä löytyi salaisuuksia ja tragedioita.




Kymmentä vaille kahdeksan äiti oli kiirehtinyt metroasemalle, vaikka hänen olisi pitänyt olla matkalla lähellä sijaitsevaan kampaamoon. Silminnäkijöiden mukaan hän oli miltei juossut, mutta aamuisin monilla oli kiire eikä se ollut herättänyt kummeksuntaa. Norma veti henkeen kahvinpaahtimon tuoksua, joka oli sama kuin äidin viimeisenä aamuna, ja ylitti matkalla Vaasanaukion, kuten äitikin. Hän ohitti vauhdilla marketin kynnyksellä kaljanmyynnin alkua odottavan porukan ja yritti nähdä jotain, mikä olisi voinut vaikuttaaa äidin päätökseen, jotain mikä olisi tehnyt siitä ymmärrettävän. Hän oli valinnut käytännölliset ballerinat, caprit ja kauluksellisen puuvillapaidan, tavanomaiset työvaatteensa, jollaisiin äitikin oli pukeutunut sinä aamuna, ja riensi liukuportaita alas laiturille, kuten äiti oli tehnyt, toisteli anteeksi pyyhältäessään maalaisten ohi, jotka eivät ymmärtäneet pysytellä oikealla, vaan tukkivat portaat koko leveydeltä, aivan kuten hekin olivat tehneet muutettuaan Helsinkiin. Laiturilla hän istui penkille, jolle äiti ei ollut istunut. Metro oli syöksynyt laiturille saman tien. Äiti oli viskannut penkin alle kengät ja käsilaukun, sitten hän oli ollut poissa.