Viimeinen haltia

Nimi: Viimeinen haltia
Alkuperäinen nimi: L'ultimo elfo
Kirjoittaja: Silvana De Mari
Kuvittaja: Gianni De Conno
Julkaistu: 2005, WSOY
Genre: Fantasia, lastenkirja
Sivuluku: 318


Päivitetäänpäs välillä tätä niin saan nuo kirjat hyllyyn jaloista kuleksimasta. Paljon tullut luettua taas, mutta ei ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne mitään.

Viimeinen haltia. Ostin tämän kirja-alesta 2007 tosi halvalla ihan siksi, että kuvitus on nätti, kansi on nätti, ja päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Ei voi olla huono kirja jos päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Yritäpä sanoa se ääneen ilman että kieli menee solmuun. Yorshkruns... joo en minäkään. Muut kirjan henkilöt lyhentävät viisaasti nimen muotoon Yorsh.

Yorsh on pieni orpo haltiaparka maailmassa, jossa haltiat on suljettu pieniin, surkeisiin leireihin, eroon ihmisistä ja muusta maailmasta. Jäätyään yksin hän lähti maailmalle; 'kotiinkaan' ei voinut jäädä, se kun jäi jatkuvan sateen aiheuttamien tulvien alle.

Viimeinen haltia on melko perinteistä fantasiaa nuoremmille lukijoille, kaikkine kliseineen klassisine juonikeinoineen. Lajinsa viimeinen joku, ennustuksia, matkaamista maailman pelastamiseksi, orpoja, pahiksia ja lohikäärmeitä. Mutta Viimeinen haltia on myös hillittömän hauska, hyvin kirjoitettu ja aivan ihana. Luin sen nyt toista kertaa, ja nauroin taas itseni kipeäksi, varsinkin ensimmäisen osan kanssa.

Mainitsinko että kuvitus on tosi nättiä? Se on. En tiedä onko se alkuperäisessä italialaisessa painoksessa ollut väreissä, mutta toimii mustavalkoisenakin. Värit voi kuvitella itse.


"Onko sinulla nimeä?"
"On," vastasi pieni haltia varmaan sävyyn. Ihminen päästi taas hassun henkäisyn.
"Ja mikähän se sinun nimesi mahtaa olla?"
Isoäidin opit ihmisten kieliopista palasivat vähitellen hänen mieleensä.
"Ei 'mahtaa olla' kun se tarkoittaa epävarmoja asioita, mutta nimi ihan varma. Jokaikinen olento varma siitä, mikä nimi sillä ja siksi sinä ei kysyä mikä mahtaa olla ylhäisyys, vaan mikä on..."
"No mikä sinun nimesi on?" nainen parahti. "Hyvä on, minä lupaan etten enää huuda, minä lupaan. Älä ala itkeä. En huuda enkä syö sinua. Mikä sinun nimesi on?"
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Voitko toistaa?"
"Kyllä toki, minä voin." Pieni haltia vastasi mielissään.
Ihminen henkäisi taas. Hänellä taisi tosiaan olla jokin sairaus.
"Toista," hän sanoi.
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Onko sinulla lempinimeä?"
"On toki."
Tauko. Ihminen hengitti taas kummallisesti. Heidän keskustelunsa oli todella hankalaa, juuri niin kuin isoäiti oli sanonut.
"Yorshkrunsquarkherzljolnerstri."