Päiväpartio

Nimi: Päiväpartio
Alkuperäinen nimi: Дневной дозор
Kirjoittaja: Sergei Lukjanenko ja Vladimir Vasiljev
Julkaistu: 1999, suomeksi 2013
Genre: Urbaani fantasia, kauhu
Sivuluku: 412


Ja toinen osa heti perään. Mitä sitä hidastelemaan kun kaikki kirjastosta löytyivät?

Nimestä voi jo päätellä, että sarjan toisen kirjan päähenkilöt ovat Pimeyden palvelijoita, eli Päiväpartiolaisia. Osa hahmoista on tuttuja jo ensimmäisestä kirjasta, ja on mielenkiintoista päästä kurkistamaan toisen partion työtapoihin, ja miten ne eroavat Yöpartiosta. Kirja koostuu taas kolmesta kronologisessa järjestyksessä olevasta tarinasta. Jokaisella on oma kertoja, tai kaksikin. Vuosituhat lähenee loppuaan: on otollinen aika kaikenlaiselle tulevaisuuden uusille uomille ohjaamiselle, keinoja kaihtamatta.

Takakansi muuten ärsyttävästi paljastaa aika pitkälti koko ensimmäisen tarinan juonen. Ei sentään lopputulosta. Osasta kirjaa oli aistittavissa kirjailijan/kirjailijoiden puolelta ihan pienoisia lämpimiä tunteita Prahaa ja tsekkiläisiä oluita kohtaan. Ei paljon haitannut, koska pidän itsekin molemmista Vltavasti (hö hö hö...). Seuraavan kirjan kimppuun? Seuraavan kirjan kimppuun.



   Anton tyhjensi tuoppinsa synkkä ilme kasvoillaan ja laski sen äänettömästi ravintolan tunnuksella varustetun lasinalusen päälle.
   Hän ei ollut enää se nuori velho, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään joutunut kenttähommiin jäljittämään salametsästykseen sortunutta naisvampyyria. Hän oli muuttunut melkoisesti, vaikka aikaa noista tapahtumista oli kulunut verrattain vähän. Tänä aikana hän oli saanut riittävän monta kertaa vakuuttua siitä, kuinka paljon Pimeyttä maailmassa oli. Ja Pimeyden velho Edgarin synkkä näkökulma -"olemme vain panoksia Isojen poikien pyssyissä, kun he selvittelevät välejään, parempi siis vain juoda olutta ja lakata ruikuttamasta"- teki häneen jostain syystä syvän vaikutuksen. Jälleen kerran Anton mietti, että Pimeyden palvelijat olivat näennäisessä mutkattomuudessaan toisinaan lähempänä ihmisiä kuin Valon palvelijat, jotka taistelivat korkeampien ihanteiden puolesta. 
   -Olet silti väärässä, Edgar, Anton sanoi lopulta. -Meissä on teihin verrattuna yksi perustavaa laatua oleva ero. Me elämme muita varten. Palvelemme, emme hallitse.