lauantai 13. marraskuuta 2010

Suuri lammasseikkailu

Nimi: Suuri lammasseikkailu
Alkuperäinen nimi: Hitsuri o meguru bouken
Kirjoittaja: Haruki Murakami
Julkaistu: 1993, Tammi, alunperin 1982
Genre: ...Murakamikin voisi olla oma genrensä.
Sivuluku: 350


Lukutahtini on hidastunut huomattavasti, johtuen siitä että 2-3 tunnin sijaan per päivä vietän bussissa vain alle tunnin työmatkoihin, ja joudun vaihtamaan bussia pariinkin kertaan. Joten lukeminen on jäänyt ruokataukoihin ja harvoihin iltalukuhetkiin.

Suuri lammasseikkailu! Kun vihdoin sain Hard-boiled Wonderland and the End of the World -kirjan luettua, teki mieli lukea lisää Murakamia. Sputnik Sweetheart on tullut luettua monesti, ja sitä harkitsin, mutta sitten tämä määkijä tippui halvalla syliin joten mikä ettei!

Nimettömäksi (taas) jäävä päähenkilö, joka pyrki elämään mahdollisimman yksitoikkoista elämää, kohtasi eräänä päivänä naisen, jolla oli korvat joilla voisi valloittaa maailman. Ja tämä nainen ennusti, että päähenkilömme tulisi pian törmäämään lampaisiin. Ei ehkä kuitenkaan ihan odotetulla tavalla: pienessä mainos-, käännös- ja painotalossa työskentelevä päähenkilömme saa yllättäen tehtäväkseen etsiä mystisen lampaan, jolla on tähti turkissaan.

Seikkailu johtaa läpi Japanin Hokkaidon vuoristoon kuivan huumorin saattelemana. Ehkä verkkaisin lukemani seikkailu, mutta Murakami rakentaa outoa tarinaansa niin taitavasti että ei vaan halua keskeyttää. Ja tämä kirja oli tosiaan lukemisen arvoinen. Useammankin kerran tuli melkein ääneen naurettua. Melkein, koska luin kyseistä kirjaa tosiaan ruokatauolla töissä, ja työkaverit muutenkin pitänevät jo outona...

Hieno mielikuvitus on miehellä joka tällaisia kirjoja kirjoittaa. Vielä olisi yksi lukematonkin kirjahyllyssä, hmm hmm.

”Se on harvinainen lammas. E-r-i-t-t-ä-i-n harvinainen lammas. Haluan löytää sen, ja siihen minä tarvitsen teidän apuanne.”

”Mitä te sitten aiotte sillä tehdä, jos te sen löydätte?”

”En yhtään mitään. En luultavasti voi tehdä mitään. Kaiken tämän mittakaava on niin suunnaton, etten minä pysty tekemään juuri mitään. Haluaisin vain katsoa vihdoin omin silmin, miten tämä juttu päättyy. Ja jos se lammas jotain haluaa, yritän parhaani mukaan tehdä sen tahdon mukaan. Pomon kuoltua minun elämälläni ei muutenkaan enää ole paljon merkitystä.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti