Olemisen sietämätön keveys

Nimi: Olemisen sietämätön keveys
Alkuperäinen nimi: Nesnesitelná lehkost bytí
Kirjoittaja: Milan Kundera
Julkaistu: 1984 ranskaksi, 1985 tshekiksi, tämä painos suomeksi 2010
Genre: Filosofinen fiktio, sanoo netti
Sivuluku: 390


Luulin että olisin lisännyt tämän Listalleni luettavista kirjoista, mutta en näköjään. Tarkoitus oli, varsinkin kun tajusin että Olemisen sietämätön keveys sijoittuu pitkälti yhteen lempikaupungeistani, Prahaan. Tarina alkaa Prahan kevään aikoihin, eli siis 1968, vaikka pääsemmekin sivumäärän kasvaessa tutustumaan hyvin kaikkien päähenkilöiden menneisyyteen ja korvien väliin. Vaikea poliittinen tilanne ajaa monia ihmisiä pois maasta, eikä elo ole enää samanlaista kotiin jääneille tai sinne palaaville. 

Päähenkilöitä ovat kirurgi Tomáš; hänen nuori vaimonsa, valokuvaaja Tereza; taidemaalari Sabina, joka on yksi Tomášin rakastajattarista sekä hänen ystävänsä; ja Franz, Sabinaan rakastunut sveitsiläinen professori. Tomášilla on useita rakastajattaria joita hän tapailee vaimosta huolimatta.Tereza ei ole asiasta ymmärrettävästi kovin innostunut, mutta on uskollinen rakastamalleen miehelle.

Kirja alkaa kevyesti Nietzchellä ja ajatuksia herättäviä filosofisia pointteja riittää, mutta Olemisen sietämätön keveys ei silti aiheuta päänsärkyä tai (kovin paljon) maailmantuskaa. Se on syvällinen rakkaustarina, kaunis kirja vahvoilla päähenkilöillä. Semmoista sorttia joka jää päähän pyörimään...


   Hän vihoitteli itselleen kunnes hänen mieleensä tuli, että oli oikeastaan täysin luonnollista ettei hän tiennyt, mitä halusi:
   Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä hänen tulee haluta, sillä eläessään vain yhden elämän hän ei voi verrata sitä edellisiin tai korjailla sitä seuraavissa.
   Onko parempi elää Terezan kanssa vai jäädä yksin?
   Ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, kumpi ratkaisu on parempi, sillä ei ole myöskään vertauskohdetta. Ihminen elää kaiken heti ensi kerralla ja valmistautumatta. Ikään kuin näyttelijä joka esiintyy harjoittelematta osaansa. Mutta minkä arvoista elämä voi olla, jos sen ensi harjoitus on elämä itse? Siksi se muistuttaa aina luonnosta. Ilmaus ei kuitenkaan ole täsmällinen, sillä luonnos on aina jonkin hahmotelma, maalauksen esiaste, mutta meidän elämämme luonnos ei ole minkään hahmotelma, siitä ei synny minkäänlaista maalausta.
   Einmal ist keinmal, Tomás toisteli mielessään saksalaista sananlaskua. Jos ihminen saa elää vain yhden elämän, hän ei tavallaan elä lainkaan.