Title: The Lovely Bones
Author: Alice Sebold
Published: This edition (with the movie cover) is from 2009
Genre: Murder ballad
Pages: 328
Soooo... I watched the movie since I like Peter Jackson's work, and wasn't going to read the book (at least yet) since I have a biiiiiig To Read -pile sitting here already, but then I happened to read how different the movie is from the book, and got intrigued. And, yeah. The movie is a bit like a children's version, all the more disturbing (or adult) bits left out, except for the murder, of course, since that's kind of the point, and although I love all the colour and the scenery and the lead actors, too, the book is so much better. And so much wetter. Man, I cried.
But yes. For those who don't know, The Lovely Bones is the story of Susie Salmon, who was murdered at the age of 14, in 1973. She goes to her heaven, but stays around, keeping an eye on her family and the man who killed her (the actor who played the murderer in the movie was so creepy). With no body, no proper suspects, her family has a hard time coping with her sudden disappearance and apparent murder.
Did I like it? Yes. So much that, when usually I only read in the buses, I couldn't always put this one down when I got home, either. Well written, touching, and easy to keep up with, even when the narration does skip from one place to another quite much.
"Mr. Harvey made me lie still underneath him and listen to the beating of his heart and the beating of mine. How mine skipped like a rabbit, and how his thudded, a hammer against cloth. We lay there with our bodies touching, and, as I shook, a powerful knowledge took hold. He had done this thing to me and I had lived. That was all. I was still breathing. I heard his heart. I smelled his breath. The dark earth surrounding us smelled like what it was, moist dirt where worms and animals lived their daily lives. I could have yelled for hours.
"I knew he was going to kill me. I did not realize then that I was an animal already dying."
Did I say well written? Let's make it beautifully written, actually.
lauantai 21. elokuuta 2010
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Perfume
Title: Perfume
Author: Patrick Süskind
Published: In original German in 1985. This book claims to have been printed in 1987 by Penguin Books, but there's a web address on the back. So I don't know.
Genre: Murder ballad
Pages: 263
If you've seen the movie made of this book, and liked it, READ THIS BOOK. If you haven't, feel free to read it anyway. You'll like it, I'm sure.
What's it about? Or rather, who? Jean-Baptiste Grenouille was born in Paris on 17th July 1738, and orphaned almost immediately. No wet nurse, no kind monk wants to keep him as there is something inherently wrong with him. No one can quite say what, though. Grenouille himself knows that he has the keenest nose. In the world. He can smell anything, anyone, and save every smell into his own internal library of scents. It is no wonder that he makes his way to a perfumery.
If you're already familiar with the movie, this book is like the perfume Grenouille ends up making. The text pulls you in, seduces you with hardly any monologue, just beautiful narration, even when describing the horrible smell of, say, the fish market and cemeteries of Paris. Or, you know, senseless murder. My compliments to the translator. Beautiful work.
I love the movie, but the rule that the original book is always better than the movie applies here.
"Grenouille knew for certain that unless he possessed this scent, his life would have no meaning. He had to understand its smallest detail, to follow it to its last delicate tendril; the mere memory, however complex, was not enough. He wanted to press, to imprint his apotheosis of scent on his black, muddled soul, meticulously to explore it and from this point on, to think, to live, to smell only according to the innermost structures of its magic formula.
"He slowly approached the girl, closer and closer, stepped under the overhanging roof, and halted one step behind her. She did not hear him."
Author: Patrick Süskind
Published: In original German in 1985. This book claims to have been printed in 1987 by Penguin Books, but there's a web address on the back. So I don't know.
Genre: Murder ballad
Pages: 263
If you've seen the movie made of this book, and liked it, READ THIS BOOK. If you haven't, feel free to read it anyway. You'll like it, I'm sure.
What's it about? Or rather, who? Jean-Baptiste Grenouille was born in Paris on 17th July 1738, and orphaned almost immediately. No wet nurse, no kind monk wants to keep him as there is something inherently wrong with him. No one can quite say what, though. Grenouille himself knows that he has the keenest nose. In the world. He can smell anything, anyone, and save every smell into his own internal library of scents. It is no wonder that he makes his way to a perfumery.
If you're already familiar with the movie, this book is like the perfume Grenouille ends up making. The text pulls you in, seduces you with hardly any monologue, just beautiful narration, even when describing the horrible smell of, say, the fish market and cemeteries of Paris. Or, you know, senseless murder. My compliments to the translator. Beautiful work.
I love the movie, but the rule that the original book is always better than the movie applies here.
"Grenouille knew for certain that unless he possessed this scent, his life would have no meaning. He had to understand its smallest detail, to follow it to its last delicate tendril; the mere memory, however complex, was not enough. He wanted to press, to imprint his apotheosis of scent on his black, muddled soul, meticulously to explore it and from this point on, to think, to live, to smell only according to the innermost structures of its magic formula.
"He slowly approached the girl, closer and closer, stepped under the overhanging roof, and halted one step behind her. She did not hear him."
Ruby and the Stone Age Diet
Title: Ruby and the Stone Age Diet
Author: Martin Millar
Published: 2010 by Soft Skull Press (but that's just this printing)
Genre: Urban angsty myth
Pages: 152
Guess it was inevitable that there would be a book by an author I love that I don't like. This is it. It may be partly due to the fact that I've been increasingly pissed off at everything for a few weeks now, mostly so while I read this, but... I just couldn't get a hold of this book. It had good bits and funny bits and short bits and some of the angst and desperation of Alby Starvation and some of the energy of Lux the Poet but... but.
It was like a book where nothing really happens. Sure, there's squatting and evictions and learning to use the diaphragm (that was a ridiculously hard word to type!) and gods and goddesses for everything from electric guitars to lonely people and werewolf stories!
But.
And it's not actually an issue that nothing happens, I've wanted to write something like that myself, and that's just life, grand things don't always just happen. But... I don't know.
I still love you, Mr. Millar.
"Later on I go home and Ruby stays. Close to our flat I am so full of things to cheer me up that I find myself lying face down in a puddle with a vivid memory of someone telling me that you can drown in only two inches of water.
"I struggle to my knees. Only an inch and a half, I estimate. A lucky escape. Four young men pass by, singing and shouting and causing a disturbance. I hate them. They ask me if I am all right and they go to a lot of trouble to help me home. I still hate them.
"Next morning I wake up in bed with the Great Goddess Astarte."
Oh, nameless protagonist, I know that feeling. But where's my goddess?!
Author: Martin Millar
Published: 2010 by Soft Skull Press (but that's just this printing)
Genre: Urban angsty myth
Pages: 152
Guess it was inevitable that there would be a book by an author I love that I don't like. This is it. It may be partly due to the fact that I've been increasingly pissed off at everything for a few weeks now, mostly so while I read this, but... I just couldn't get a hold of this book. It had good bits and funny bits and short bits and some of the angst and desperation of Alby Starvation and some of the energy of Lux the Poet but... but.
It was like a book where nothing really happens. Sure, there's squatting and evictions and learning to use the diaphragm (that was a ridiculously hard word to type!) and gods and goddesses for everything from electric guitars to lonely people and werewolf stories!
But.
And it's not actually an issue that nothing happens, I've wanted to write something like that myself, and that's just life, grand things don't always just happen. But... I don't know.
I still love you, Mr. Millar.
"Later on I go home and Ruby stays. Close to our flat I am so full of things to cheer me up that I find myself lying face down in a puddle with a vivid memory of someone telling me that you can drown in only two inches of water.
"I struggle to my knees. Only an inch and a half, I estimate. A lucky escape. Four young men pass by, singing and shouting and causing a disturbance. I hate them. They ask me if I am all right and they go to a lot of trouble to help me home. I still hate them.
"Next morning I wake up in bed with the Great Goddess Astarte."
Oh, nameless protagonist, I know that feeling. But where's my goddess?!
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Kerubi
Nimi: Kerubi
Kirjoittaja: Tommy Tabermann
Julkaistu: 1987, Weilin+Göös
Genre: Hmm...
Sivuluku: 155
Tämänkin olen lukenut ennen, joskus kakarana. Pitkään ollut jo tarkoitus lukea uusiksi, ja nyt Tabermannin valitettavasti poistuttua keskuudestamme muistin sitten etsiä kyseisen eepoksen kirjastosta ja ottaa lukuun.
Kerubin maailma on hyvin runollinen, ja ainakaan minulle ei (tällä toisellakaan lukukerralla) heti aina auennut mistä tarkalleen ottaen on milloinkin kysymys. Tämä on niitä kirjoja jotka jäävät mieleen pyörimään ja valkenevat vasta päivän, parin päästä. Luin kyllä Kerubin tosi nopeaan tahtiin, paljon ajattelematta. Kaunista tekstiä osasi Tommy kirjoittaa, ja mietitystä herättäviä ajatuksia niin rakkaudesta kuin intohimosta ja mustasukkaisuudesta ja muista ihmisen perustunteista jotka ovat niin yksinkertaisia mutta silti niin monimutkaisia ja vaikeita.
Kirjan nimeä kantava päähenkilö saa eräänä päivänä tyhjän paketin, ja uskoo tietävänsä kuka sen on lähettänyt. Pakettia seuraa aikanaan toinen, kolmas ja niin edelleen, ja jokaisen paketin saapuessa ja Kerubin uskoessa tietävänsä lähettäjän, hän kertoo lukijalle suhteestaan lähettäjään, ja miksi paketin sisältö on mitä on. Samalla kuljetaan kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua, joka oli sen verran yllättävä että on pyörinyt mielessä kaikki nämä vuodet.
Ja, niin, tämähän on Tabermannia.
"Minä, Kerubi, olen osannut lentää. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen täytyy tavoitella onnellisuuden ja tyydytyksen tilaa, salattuja, kuumia pisteitä. Enkä koskaan ole löytänyt parempaa tietä sitä kohti kuin se minkä kahden ihmisruumiin yhtyminen muodostaa. Yhdynnöistä minä olen rakentanut siipeni, hyväilyistä ja noista lyhyistä itsekkäistä liikkeistä kohti hetkellistä ykseyttä.
"Miao, Miao. Sinä tiedät että olen maannut satojen naisten kanssa.
"Minä olen Kerubi, enkeli, minun taivaani on ejakulaation rajattomuudessa."
Nuku hyvin, Tommy.
Kirjoittaja: Tommy Tabermann
Julkaistu: 1987, Weilin+Göös
Genre: Hmm...
Sivuluku: 155
Tämänkin olen lukenut ennen, joskus kakarana. Pitkään ollut jo tarkoitus lukea uusiksi, ja nyt Tabermannin valitettavasti poistuttua keskuudestamme muistin sitten etsiä kyseisen eepoksen kirjastosta ja ottaa lukuun.
Kerubin maailma on hyvin runollinen, ja ainakaan minulle ei (tällä toisellakaan lukukerralla) heti aina auennut mistä tarkalleen ottaen on milloinkin kysymys. Tämä on niitä kirjoja jotka jäävät mieleen pyörimään ja valkenevat vasta päivän, parin päästä. Luin kyllä Kerubin tosi nopeaan tahtiin, paljon ajattelematta. Kaunista tekstiä osasi Tommy kirjoittaa, ja mietitystä herättäviä ajatuksia niin rakkaudesta kuin intohimosta ja mustasukkaisuudesta ja muista ihmisen perustunteista jotka ovat niin yksinkertaisia mutta silti niin monimutkaisia ja vaikeita.
Kirjan nimeä kantava päähenkilö saa eräänä päivänä tyhjän paketin, ja uskoo tietävänsä kuka sen on lähettänyt. Pakettia seuraa aikanaan toinen, kolmas ja niin edelleen, ja jokaisen paketin saapuessa ja Kerubin uskoessa tietävänsä lähettäjän, hän kertoo lukijalle suhteestaan lähettäjään, ja miksi paketin sisältö on mitä on. Samalla kuljetaan kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua, joka oli sen verran yllättävä että on pyörinyt mielessä kaikki nämä vuodet.
Ja, niin, tämähän on Tabermannia.
"Minä, Kerubi, olen osannut lentää. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen täytyy tavoitella onnellisuuden ja tyydytyksen tilaa, salattuja, kuumia pisteitä. Enkä koskaan ole löytänyt parempaa tietä sitä kohti kuin se minkä kahden ihmisruumiin yhtyminen muodostaa. Yhdynnöistä minä olen rakentanut siipeni, hyväilyistä ja noista lyhyistä itsekkäistä liikkeistä kohti hetkellistä ykseyttä.
"Miao, Miao. Sinä tiedät että olen maannut satojen naisten kanssa.
"Minä olen Kerubi, enkeli, minun taivaani on ejakulaation rajattomuudessa."
Nuku hyvin, Tommy.
Bobby Blanchard, Lesbian Gym Teacher
Title: Bobby Blanchard, Lesbian Gym Teacher
Author: Monica Nolan
Published: 2010 by Kensington Fiction
Genre: Pulp fiction!
Pages: 290
Another one from the author of Lois Lenz, Lesbian Secretary! Yay! Was happy to find this in the bookshop. This one was just as much fun to read as the 'first' book.
Note: it's not necessary to read Lois Lenz to get this one; there are a few people from it guest starring this one, but nothing too essential. It is however recommended to read both these books, because they're so much fun.
It is the beginning of the 60's, and Bobby's professional field hockey career has ended too soon after an unfortunate accident. Her guidance councilor suggest she should take up teaching PE, and after some coaxing, well, a lot of it, she accepts a job at the Metamora Academy for girls. An all-girl school, in the middle of nowhere.
That... sounds a lot more racey than BB,LGT actually is. But it's not all chasing skirt! There's good fun, sexy girls, shit getting serious over field hockey, sexy fellow teachers, and of course the suspicious death of the previous Math Mistress.
...the teachers are called 'Mistress' in the school. Hee hee.
Jolly good fun in the spirit of pulp fiction! Not the movie, the genre.
"Bobby joined the growing throng of scarlet-trimmed gray uniforms streaming towards Dorset. A girl in front of her shifted her books, and a folded piece of paper fell to the ground. "Wait-you dropped something." Bobby stopped her. Out of habit she opened the note and read:
"Here now, what's the matter with you?" Bobby scolded the blushing girl. "You forgot to sign it! How's your friend going to answer you if you don't sign it?"
Author: Monica Nolan
Published: 2010 by Kensington Fiction
Genre: Pulp fiction!
Pages: 290
Another one from the author of Lois Lenz, Lesbian Secretary! Yay! Was happy to find this in the bookshop. This one was just as much fun to read as the 'first' book.
Note: it's not necessary to read Lois Lenz to get this one; there are a few people from it guest starring this one, but nothing too essential. It is however recommended to read both these books, because they're so much fun.
It is the beginning of the 60's, and Bobby's professional field hockey career has ended too soon after an unfortunate accident. Her guidance councilor suggest she should take up teaching PE, and after some coaxing, well, a lot of it, she accepts a job at the Metamora Academy for girls. An all-girl school, in the middle of nowhere.
That... sounds a lot more racey than BB,LGT actually is. But it's not all chasing skirt! There's good fun, sexy girls, shit getting serious over field hockey, sexy fellow teachers, and of course the suspicious death of the previous Math Mistress.
...the teachers are called 'Mistress' in the school. Hee hee.
Jolly good fun in the spirit of pulp fiction! Not the movie, the genre.
"Bobby joined the growing throng of scarlet-trimmed gray uniforms streaming towards Dorset. A girl in front of her shifted her books, and a folded piece of paper fell to the ground. "Wait-you dropped something." Bobby stopped her. Out of habit she opened the note and read:
"I think you're divine. I watch you in Art
Class all the time. If I could paint anyone's
picture, it would be yours, but I could never
do you justice. Do you think you could
ever like me?"
Class all the time. If I could paint anyone's
picture, it would be yours, but I could never
do you justice. Do you think you could
ever like me?"
"Here now, what's the matter with you?" Bobby scolded the blushing girl. "You forgot to sign it! How's your friend going to answer you if you don't sign it?"
Viimeinen haltia
Nimi: Viimeinen haltia
Alkuperäinen nimi: L'ultimo elfo
Kirjoittaja: Silvana De Mari
Kuvittaja: Gianni De Conno
Julkaistu: 2005, WSOY
Genre: Fantasia, lastenkirja
Sivuluku: 318
Päivitetäänpäs välillä tätä niin saan nuo kirjat hyllyyn jaloista kuleksimasta. Paljon tullut luettua taas, mutta ei ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne mitään.
Viimeinen haltia. Ostin tämän kirja-alesta 2007 tosi halvalla ihan siksi, että kuvitus on nätti, kansi on nätti, ja päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Ei voi olla huono kirja jos päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Yritäpä sanoa se ääneen ilman että kieli menee solmuun. Yorshkruns... joo en minäkään. Muut kirjan henkilöt lyhentävät viisaasti nimen muotoon Yorsh.
Yorsh on pieni orpo haltiaparka maailmassa, jossa haltiat on suljettu pieniin, surkeisiin leireihin, eroon ihmisistä ja muusta maailmasta. Jäätyään yksin hän lähti maailmalle; 'kotiinkaan' ei voinut jäädä, se kun jäi jatkuvan sateen aiheuttamien tulvien alle.
Viimeinen haltia on melko perinteistä fantasiaa nuoremmille lukijoille, kaikkinekliseineen klassisine juonikeinoineen. Lajinsa viimeinen joku, ennustuksia, matkaamista maailman pelastamiseksi, orpoja, pahiksia ja lohikäärmeitä. Mutta Viimeinen haltia on myös hillittömän hauska, hyvin kirjoitettu ja aivan ihana. Luin sen nyt toista kertaa, ja nauroin taas itseni kipeäksi, varsinkin ensimmäisen osan kanssa.
Mainitsinko että kuvitus on tosi nättiä? Se on. En tiedä onko se alkuperäisessä italialaisessa painoksessa ollut väreissä, mutta toimii mustavalkoisenakin. Värit voi kuvitella itse.
"Onko sinulla nimeä?"
"On," vastasi pieni haltia varmaan sävyyn. Ihminen päästi taas hassun henkäisyn.
"Ja mikähän se sinun nimesi mahtaa olla?"
Isoäidin opit ihmisten kieliopista palasivat vähitellen hänen mieleensä.
"Ei 'mahtaa olla' kun se tarkoittaa epävarmoja asioita, mutta nimi ihan varma. Jokaikinen olento varma siitä, mikä nimi sillä ja siksi sinä ei kysyä mikä mahtaa olla ylhäisyys, vaan mikä on..."
"No mikä sinun nimesi on?" nainen parahti. "Hyvä on, minä lupaan etten enää huuda, minä lupaan. Älä ala itkeä. En huuda enkä syö sinua. Mikä sinun nimesi on?"
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Voitko toistaa?"
"Kyllä toki, minä voin." Pieni haltia vastasi mielissään.
Ihminen henkäisi taas. Hänellä taisi tosiaan olla jokin sairaus.
"Toista," hän sanoi.
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Onko sinulla lempinimeä?"
"On toki."
Tauko. Ihminen hengitti taas kummallisesti. Heidän keskustelunsa oli todella hankalaa, juuri niin kuin isoäiti oli sanonut.
"Yorshkrunsquarkherzljolnerstri."
Alkuperäinen nimi: L'ultimo elfo
Kirjoittaja: Silvana De Mari
Kuvittaja: Gianni De Conno
Julkaistu: 2005, WSOY
Genre: Fantasia, lastenkirja
Sivuluku: 318
Päivitetäänpäs välillä tätä niin saan nuo kirjat hyllyyn jaloista kuleksimasta. Paljon tullut luettua taas, mutta ei ole saanut aikaseksi kirjottaa tänne mitään.
Viimeinen haltia. Ostin tämän kirja-alesta 2007 tosi halvalla ihan siksi, että kuvitus on nätti, kansi on nätti, ja päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Ei voi olla huono kirja jos päähenkilön nimi on Yorshkrunsquarkljolnerstrink. Yritäpä sanoa se ääneen ilman että kieli menee solmuun. Yorshkruns... joo en minäkään. Muut kirjan henkilöt lyhentävät viisaasti nimen muotoon Yorsh.
Yorsh on pieni orpo haltiaparka maailmassa, jossa haltiat on suljettu pieniin, surkeisiin leireihin, eroon ihmisistä ja muusta maailmasta. Jäätyään yksin hän lähti maailmalle; 'kotiinkaan' ei voinut jäädä, se kun jäi jatkuvan sateen aiheuttamien tulvien alle.
Viimeinen haltia on melko perinteistä fantasiaa nuoremmille lukijoille, kaikkine
Mainitsinko että kuvitus on tosi nättiä? Se on. En tiedä onko se alkuperäisessä italialaisessa painoksessa ollut väreissä, mutta toimii mustavalkoisenakin. Värit voi kuvitella itse.
"Onko sinulla nimeä?"
"On," vastasi pieni haltia varmaan sävyyn. Ihminen päästi taas hassun henkäisyn.
"Ja mikähän se sinun nimesi mahtaa olla?"
Isoäidin opit ihmisten kieliopista palasivat vähitellen hänen mieleensä.
"Ei 'mahtaa olla' kun se tarkoittaa epävarmoja asioita, mutta nimi ihan varma. Jokaikinen olento varma siitä, mikä nimi sillä ja siksi sinä ei kysyä mikä mahtaa olla ylhäisyys, vaan mikä on..."
"No mikä sinun nimesi on?" nainen parahti. "Hyvä on, minä lupaan etten enää huuda, minä lupaan. Älä ala itkeä. En huuda enkä syö sinua. Mikä sinun nimesi on?"
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Voitko toistaa?"
"Kyllä toki, minä voin." Pieni haltia vastasi mielissään.
Ihminen henkäisi taas. Hänellä taisi tosiaan olla jokin sairaus.
"Toista," hän sanoi.
"Yorshkrunsquarkljolnerstrink."
"Onko sinulla lempinimeä?"
"On toki."
Tauko. Ihminen hengitti taas kummallisesti. Heidän keskustelunsa oli todella hankalaa, juuri niin kuin isoäiti oli sanonut.
"Yorshkrunsquarkherzljolnerstri."
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Helvetistä
Nimi: Helvetistä - melodraama Viiltäjä-Jackin mysteeriosta
Alkuperäinen nimi: From Hell - being a melodrama in sixteen parts
Kirjoittaja: Alan Moore
Kuvittaja: Eddie Campbell
Julkaistu: 1994 - 1997, Like, viidessä osassa
Genre: Historiallinen rikosmysteeri
Sivuluku: 5 x 80-130 sivua
Jeij, Helvetistä taas kerran! Itse asiassa toinen kerta tänä vuonna, helmikuussa luin ennen työmatkaa Englantiin, mutta silloin englanniksi. Tällä kertaa suomeksi, koska viidessä osassa oleva suomennos mahtuu osa kerrallaan kassiin työmatkalukemiseksi. Ja... no. Englanninkielinen versio on hemmotellut miut pilalle. Nyt nimittäin huomasi pienet käännöskukkaset. Esimerkkinä sanonta tyyliin "Why Mr. Perkins!" ei käänny suomeksi "Miksi herra Perkins!" vaan pikemminkin "No mutta herra Perkins!" Onhan se kirjaimellinen käännös, mutta...
Mutta on se vaan paras sarjakuva ikinä.
"Hän esittää, että neljännen ulottuvuuden rakenteet ikuisuuden monoliitissa näyttäisivät kolmannen ulottuvuuden havainnoitsijoista vain sattumanvaraisilta tapahtumilta... tapahtumilta, jotka nousevat kohti väistämätöntä kohtauspistettä kuin holvien kaaret. Sanotaan että jotain erityistä tapahtuu vuonna 1788. Vuosisata myöhemmin tapahtuu jotain siihen liittyvää. Sitten taas 50 vuotta myöhemmin... sitten 25 vuoden jälkeen... sitten 12½... näkymätön kaari kohoaa läpi vuosisatojen."
"Voidaanko silloin sanoa, että historialla on oma arkkitehtuurinsa, Hinton? Ajatus on mitä loistavin ja kauhistuttavin."
Alkuperäinen nimi: From Hell - being a melodrama in sixteen parts
Kirjoittaja: Alan Moore
Kuvittaja: Eddie Campbell
Julkaistu: 1994 - 1997, Like, viidessä osassa
Genre: Historiallinen rikosmysteeri
Sivuluku: 5 x 80-130 sivua
Jeij, Helvetistä taas kerran! Itse asiassa toinen kerta tänä vuonna, helmikuussa luin ennen työmatkaa Englantiin, mutta silloin englanniksi. Tällä kertaa suomeksi, koska viidessä osassa oleva suomennos mahtuu osa kerrallaan kassiin työmatkalukemiseksi. Ja... no. Englanninkielinen versio on hemmotellut miut pilalle. Nyt nimittäin huomasi pienet käännöskukkaset. Esimerkkinä sanonta tyyliin "Why Mr. Perkins!" ei käänny suomeksi "Miksi herra Perkins!" vaan pikemminkin "No mutta herra Perkins!" Onhan se kirjaimellinen käännös, mutta...
Mutta on se vaan paras sarjakuva ikinä.
"Hän esittää, että neljännen ulottuvuuden rakenteet ikuisuuden monoliitissa näyttäisivät kolmannen ulottuvuuden havainnoitsijoista vain sattumanvaraisilta tapahtumilta... tapahtumilta, jotka nousevat kohti väistämätöntä kohtauspistettä kuin holvien kaaret. Sanotaan että jotain erityistä tapahtuu vuonna 1788. Vuosisata myöhemmin tapahtuu jotain siihen liittyvää. Sitten taas 50 vuotta myöhemmin... sitten 25 vuoden jälkeen... sitten 12½... näkymätön kaari kohoaa läpi vuosisatojen."
"Voidaanko silloin sanoa, että historialla on oma arkkitehtuurinsa, Hinton? Ajatus on mitä loistavin ja kauhistuttavin."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)