keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin


Nimi: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 2. Sairaus
Alkuperäinen nimi: Torka aldrig tårar utan handskar - 2. Sjukdomen
Kirjoittaja:
Jonas Gardell
Julkaistu: 2013, suomeksi 2014
Genre: Draamaa, plus vähän historiaa ja rakkautta
Sivuluku: 300




Pääsiäismaanantai sujui mukavasti kirjan parissa. Ja kun sanon mukavasti, tarkoitan että itkua monesti pidätellessä. Tarkoitus oli vain aloittaa kirjaa, mutta hups, sivu 200 taas yllätti, ja, no, mitä sitä muutakaan olisi tehnyt?


Tarina jatkuu suunnilleen suoraan siitä mihin ensimmäinen osa päättyi. Tutustutaan hieman paremmin ensimmäisessä osassa tavattuihin hahmoihin jotka pysyttelivät tuolloin enemmän taka-alalla. Aika myös kulkee vääjäämättä eteenpäin, ja tauti leviää, vaikka nuorena sitä uskoo olevansa kuolematon. Eihän se nyt meihin tartu!


Kolmas osa löytyi heti eilen (pääsiäisen jälkeisenä tiistaina) kirjaston uutuus/best seller -hyllystä, eli tässä on kaksi viikkoa aikaa lukea. Kotioloissa: vähän illalla tuli korkattua, ja itkuhan siinä meinasi päästä. Nyt ollaan kovien aikojen äärellä. Mutta rakkaus kukoistaa, ja voittaa kaiken. Eikö?




   Tämä on koko päivän hauskimpia asioita. Alastomana hän loikkii Bengtin luo ja antaa hänelle pusun keskelle suuta. 
   Bengt katselee riehakkaana turistivenettä.
   "Tätä minä rakastan. Me olemme matkailunähtävyys! Me edustamme ruotsalaista syntiä!"
   Kumpikin viittoilee turisteille, kärttää huudoillaan huomiota ja laulaa: "Sing if you're glad to be gay! Sing if you're happy that way!" ja nauraa. He pomppivat ylös alas ja ravistelevat peniksiään. 
   Nämä kivet kuuluvat heille, tämä on heidän uimapaikkansa, heidän itselleen valloittama pieni pala vapautta maan päällä. 
   Tämä on heidän elämäänsä. Heidän nuoruuttaan, heidän rohkeuttaan, heidän elämäniloaan. 
   Tämä on heidän voittonsa. He eivät tule häviämään koskaan. Heitä ei saada enää koskaan takaisin pimeyteen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti