Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Nimi: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus
Alkuperäinen nimi: Torka aldrig tårar utan handskar - 1. Kärleken
Kirjoittaja: Jonas Gardell
Julkaistu: 2012, suomeksi 2013
Genre: Draamaa, plus vähän historiaa ja rakkautta
Sivuluku: 294


Taas yksi kirja jota olen vahdannut pidempään... Älä koskaan... on kolmessa osassa oleva romaani, joka perustuu tositapahtumiin ja kertoo Gardellin ystävien tarinan, ja kuinka aids saapui Ruotsiin.

On vuosi 1982, ja Rasmus muuttaa maalta Tukholmaan opiskelun tekosyyllä. Tai siis opiskellahan hän aikoo, mutta homokulttuuria ennemmin kuin taidehistoriaa. Piirit ovat vielä kovin pienet, ja ääneen ei moisia myönnetä: homous laskettiin Ruotsissa, kuten Suomessakin, vielä sairaudeksi tai jopa rikolliseksi vain muutamia vuosia ennen kirjan tapahtumia. Silti, omaa luontoaan ei voi noin vain peittää, minkä huomaa myös Benjamin, nuori ja kunniallinen Jehovan todistaja.

Kirja kuljettaa lukijaa eteenpäin pitkin vuotta 1982, mutta välillä hypätään päähenkilöiden menneisyyteen, lapsuuteen asti. Käydään myös tulevaisuudessa, jossa aidsiin sairastuneet makaavat sairaalassa kuolemaa odottamassa. Osa 2 on nimeltään Sairaus, ja kolmannessa odottaa Kuolema. Lukija tietää siis mitä tulossa on, alusta asti. Kakkososan löysin juuri äsken kirjastosta, siirtynen kohta sen pariin.


On ensimmäinen adventtisunnuntai. On alkanut pimetä. Rasmus on Klaran pohjoisella kirkkokadulla, hänen kasvonsa kuvastuvat pornokaupan ikkunasta. Lasista heijastuvat myös hitaasti ohi ajavat autot. Peilikuvasta hän tajuaa yhtäkkiä yhden auton pysähtyvän ja hän kääntyy, hänen katseensa kohtaa ajajan katseen. Autossa oleva mies kiertää ikkunan auki. Rasmuksen sydän alkaa takoa. Miehellä on lämpimät ruskeat silmät, tumma parransänki, hänen hampaansa ovat kauniit hänen hymyillessään. Rasmus huomaa jonkin sisällään käyvän pehmeäksi ja hän on pian vastustuskyvytön. Nytkö se kukaties tapahtuu?
   Mies nojautuu eteenpäin ja avaa matkustajan puoleisen oven.

Gigolomurha

Nimi: Gigolomurha
Alkuperäinen nimi: Jigolo Cinayeti
Kirjoittaja: Mehmet Murat Somer
Julkaistu: 2002, suomeksi 2014
Genre: Dekkaripokkaripoks
Sivuluku: 291


Viikko sitten tiistaina sain itseni vaivoin raahatuksi töistä kotiin ja lupasin, että tänään ei enää liikuta mihin--- ai kirjaston kirjat pitää palauttaa. Lähikirjastoon on noin kilometri, ja koska viimeksi netitse lainoja uusiessani kirjaston sivusto toimi niin tuskastuttavan hitaasti ja huonosti että olisin käynyt nopeammin paikan päällä uusimassa lainat, päätin lähteä kävelemään. Nätti iltakin oli. Kärsikää, jalat.

Anyway, kannatti, koska tämä löytyi uutuushyllystä! Nimi ja värikäs kansikuva herättivät huomion, ja takakannen lupaus transvestiiteistä Istanbulissa herätti kiinnostuksen. Nimetön sankarittaremme on toipumassa karille karahtaneen suhteen aiheuttamasta masennuksesta. Rakas ystävä Tupsu raahaa hänet uuden shownsa yleisöön ja istuttaa hänet ystäväpariskuntansa pöytään. Komea lakimies Haluk Pekerdem -vieressä istuvasta vaimostaan huolimatta- herättää heti sankarittaremme henkiin. Ilta katkeaa ikävästi kun lakimies saa puhelun sukulaismieheltä, joka on juuri pidätetty murhasta. Rikoksia ennenkin ratkonut päähenkilömme ei saa tapausta -ja ennen kaikkea Halukia- mielestään, ja alkaa tutkimaan juttua.

Kirja vetäisi heti alusta mukaansa, ja oli lennokasta sekä hauskaa luettavaa. Tulen taatusti lukemaan sarjan muutkin kirjat, joita tarkempien tutkimusten jälkeen internetistä löysin. Hämmentävää oli se, että tämä ainoa suomennettu kirja on noin viisiosaisen (nettikään ei tuntunut olevan asiasta ihan perillä) sarjan KOLMAS kirja. Miksi aloittaa sarjan kääntäminen keskeltä? Tai jos tarkoitus oli kääntää vain yksi osa, miksi silti napata keskimmäinen? En tiedä. Mutta viisi kirjaa on englanniksi käännettynä!


   "Kamala sääli", Beyza päätti tarinansa. "Miehessä oli leijonan ainesta, sellaista mulkkua maailma saa kyllä hakea. Todella sääliksi käy. Jumala rangaiskoon, kuka sen ikinä tekikin. Katkokoon koivet ja sokaiskoon silmät, kuolkoon koko heimo sukupuuttoon. Mitäs tässä muuta sanomaan..."
   "Ihan riittävästi manasitkin, neitiseni", Melisa huomautti. "Ei sinun tarvitse sanoa enää mitään."
   Toisin sanoen se minibussikuski, tyyppi jonka minun Haluk Pekerdemini lankopuoli eli herra Faruk Hanoglu oli muka tappanut, oli suosittu gigolo. 

Small Gods

Title: Small Gods
Author: Terry Pratchett
Published: 1992
Genre: Humour fantasy
Pages: 381



Ever since I first read Small Gods (this is the third or fourth time) I've considered it my favourite of the Discworld books. Aaand I pretty much still do. I'd been wanting to re-read it for a good, long while now.

Brutha is a novice at the Church of the Great God Om, about a decade older than his fellow novices, unable to read or write, but with a fantastic memory. Plus, the God Om is talking to him. No, he really is, because Brutha is the only one who really truly believes in him, and therefore the only one who can hear his indignant complaining and requests for lettuce. When the higher-ups become aware of Brutha's uncanny memory, he gets taken along on a 'visit' to the neighbouring country, to follow and record the peace treaty talks.

You can read Pratchett's books as good fun, cool references, fast action and so many puns and jokes, but they're not just that. There's a thoughtful, even serious side to them all, satirically pointing out things that are off or odd in general. Small Gods pokes at organised religions, and what can happen when you don't keep the church and politics separate. But it's not a heavy or boring book, faaar from it. It's Pratchett at his greatest, making you laugh one minute and go Wait a second here... the next.



   Brutha still said nothing.
   'You can be the next prophet,' said Om. 
   'I can't! Everyone knows Vorbis will be the next prophet!'
   'Ah, but you'll be official.'
   'No!'
   'No? I am your God!'
   'And I am my me. I'm not a prophet. I can't even write. I can't read. No one will listen to me.'
   Om looked him up and down.
   'I must admit you're not the chosen one I would have chosen,' he said.

Guards! Guards!

Title: Guards! Guards!
Author: Terry Pratchett
Published: Originally 1989, Kindle edition in 2009
Genre: Humour fantasy
Pages: 403 on the Kindle, plus Footnotes


This one's number 8 in Pratchett's Discworld-series, and the first to introduce the night shift of Ankh-Morpork's City Watch: Captain Vimes, and his proud, tall, honest men-- err, man. The dwarven Carrot, who stands well over six foot tall, slightly hunched. The rest of them -both Nobbs and Colon- are a bit shifty. Work has been rather easy for the watchmen, when you don't run too fast, avoid the seedier parts of Ankh-Morpork, and know to look away when there's a hint of crime somewhere nearby.

Over-enthusiastic new recruit Carrot starts arresting people, though. And if that wasn't trouble enough, there are signs of a dragon over the dark skies, despite the fact that they were supposed to be extinct. Only small swamp dragons exist anymore, and they're so likely to explode themselves by accident that it's a wonder there are any left.

It's been so long since I last read Guards! Guards! that I don't even remember whether I read it in English or Finnish. On the plus side, I didn't really remember much of it. The City Watch books weren't my favourites when I was younger. I can already tell that I'm gonna enjoy them so much more this time 'round. (I'm taking part in Terry Pratchett Read-along among Finnish book bloggers. Not that I wouldn't have picked up a Discworld book or three anyway: started on Mort as soon as I heard the sad news.) I know for sure that I'm definitely getting more out of all the references and puns.


   Captain Vimes limped forward from the shadows.
   A small and extremely frightened golden dragon was clamped firmly under one arm. His other hand held it by the tail.
   The rioters watched it, hypnotized.
   'Now I know what you're thinking,' Vimes went on, softly. 'Youre wondering, after all this excitement, has it got enough flame left? And, y'know, I ain't so sure myself...'
   He leaned forward, sighting between the dragon's ears, and his voice buzzed like a knife blade:
   'What you've got to ask yourself is: Am I feeling lucky?'
   They swayed backwards as he advanced.
   'Well?' he said. 'Are you feeling lucky?'

Mort

Nimi: Mort
Alkuperäinen nimi: Mort
Kirjoittaja: Terry Pratchett
Julkaistu: 1987, suomeksi 1994
Genre: Huumorifantasiaa!
Sivuluku: 272


Mort on ilmestymisjärjestyksessä neljäs Kiekkomaailma-kirja, ja toinen suomennettu mokoma. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, sain kirjan joululahjaksi kaaauan kauan sitten, vuonna 1994. Mort tuli tuolloin luettua useampaankin kertaan, mutta aika on sen verran tuhonnut muistiani että välillä ihan jännitti hahmojen puolesta.

Tarina alkaa siitä kun ammattia etsivä, useista polvista ja kyynärpäistä kasattu Mort-nuorukainen pääsee itse Kuoleman oppiin. Työ on alkuun enemmän Polle-hevosen lannan luomista kuin sielujen keräämistä, mutta kun Kuolema pääsee vapaailtojen makuun, Mort joutuu tarttumaan viikatteen varteen.

Siitä on tosiaan aikaa kun tämän ja muita ihan alkupään Kiekkomaailma-kirjoja olen lukenut, ja Mortista huomasi että herra Pratchett ei ollut ihan vielä päässyt kunnolla kirjoittamisessa vauhtiin. Huumoria ja ajatuksia herättäviä juttuja kyllä löytyi, ja varmasti suomennoskin söi vähän tunnelmaa, vaikka erinomainen onkin. Pitkään teki mieli Mort pitkästä aikaa uudelleen lukea, ja olihan se hauska nostalginen matka, vaikka syy reissun ajankohdalle meinasi vetää mielen apeaksi.


   Mort ryiskeli. "Ketä te sitten odotitte?"
   "Kuolemaa. Se kuuluu sopimukseen näet. Ihminen saa tietää etukäteen kuolinhetkensä, ja hänelle taataan - henkilökohtainen palvelu."
   "Minä olen se", Mort sanoi.
   "Se?"
   "Henkilökohtainen palvelu. Hän lähetti minut. Minä olen hänen apulaisensa. Kukaan muu ei halunnut minua." Mort vaikeni. Tämähän meni päin mäntyä. Hänet lähetettäisiin takaisin kotiin, ja hän saisi hävetä silmät päästään. Hän oli ensimmäistä kertaa saanut vastuun harteilleen, ja munannut itsensä. Hän kuuli jo nyt kuinka ihmiset naureskelivat hänelle.
   Itku lähti liikkeelle nolostumisen syvänteistä ja purkautui sumutorven ulvahduksena. "Ensimmäinen oikea työ ja kaikki meni pieleen!"

---

“No one is actually dead until the ripples they cause in the world die away...”
(Reaper Man)

Herra Pratchett, elätte ikuisesti. Kiitos nauruista.

Hyvää yötä, herra Pratchett

Yllättävän kovaa sattui kun herra Pratchett lähti Kuoleman matkaan, vaikka se olikin odotettavissa. Mort tarttui samantien käteen, ja voisi pari muutakin lukaista. Osallistun Yöpöydän kirjat -blogin järjestämään kimppalukuun!

Noitasiskokset (Wyrd Sisters) oli Pratchettin ensimmäinen suomennettu kirja vuonna 1993, ja se kolahti heti. Mort ilmestyi seuraavana vuonna, ja löytyi pikku-Kashiin joululahjoista (taisi muuten Noitasiskoksetkin joulupukilta tulla...? Ei voi muistaa, siitä on kaaaaauan). Tämä aloitti monivuotisen joululahjatradition: kovasta paketista paljastui sinä vuonna suomennettu Kiekkomaailma-kirja. Ja kivaa oli!

Pratchettin kirjat olivat myös ensimmäisiä joita luin englanniksi (täältä löytyy eka), ja vaikka suomennetut versiot olivat tosiaan parhaita joululahjoja, aloin arvostaa alkuperäistä tekstiä, ja kun englannintaidot karttuivat, siirryin lähes 100% niiden pariin.

Pratchettia on syyttäminen siitä että olen toivoton punisti. Häntä sekä vanhaa kanadalaista ystävääni, joka siirtyi jatkamaan Kashiille Pratchett joululahjaksi -traditiota vanhempieni luovutettua (kun eivät enää pysyneet perässä siitä, että mitä olin jo lukenut). Kirjoja siis löytyy hyllystä parillakin kielellä, ja nyt myös Kindlestä. Ei kai siis ole suuri ihme että kirpaisi ja kovasti kun uutisen kuulin.


“DON'T THINK OF IT AS DYING, said Death. JUST THINK OF IT AS LEAVING EARLY TO AVOID THE RUSH.”

Rääpäle

Nimi: Rääpäle
Alkuperäinen nimi: Runt
Kirjoittaja: Niall Griffiths
Julkaistu: 2007, suomeksi 2009
Genre: Humoristista draamaa. Kai?
Sivuluku: 157


Kirjastossa kerran luuhatessa tarttui tämä Rääpäle sattumalta matkaan. Kannatti.

Hieman jälkeenjäänyt ja epileptisistä kohtauksista kärsivä 16-vuotias kertojamme lähetetään koiransa Arrnin kanssa Walesin ylämaille alkoholisoituneen ja vähän aikaa sitten leskeksi jääneen enonsa luo kesää viettämään. Se sopii hänelle varsin hyvin, sillä hän pitää Tenuenostaan, ja pääseepähän kauas paskamaisesta isäpuolesta. Vuoristoseudun farmeilta on kuollut lampaita hämärissä olosuhteissa, ja onpa niitä löydetty kuolleina puista roikkumastakin. Omituinen mysteeri tuo jännitystä elämään, samoin kuin raivohullu Arthur ja tämän kaunis vaimo Rhiannon.

Rääpäle kertoo itse kesän tarinan omintakeisella tyylillään. Tajusin vasta eilen illalla, kirjan jo luettuani, että missään vaiheessa ei taidettu mainita hänen nimeään... suomennos oli hyvä ja sujuva kertojan kielenkäytöstä huolimatta, mutta vähän jäi harmittamaan etten lukenut tätä alkukielellään. Pitänee kuitenkin tsekata Griffithsin muitakin kirjoja tulevaisuudessa, ehkä sitten englanniksi.


   - No perkele vieköön, kuunteletko sinä lainkaan? Tenueno sanoi minulle hymyn säestämänä. - Puhunko minä pelkkää hevonpaskaa? Olen tainnut elellä liian kauan yksinäni. Höperehdin tällaisia, vaikken ole edes kunnolla kännissä. Daft.
   Sitten hän väläytti minulle tosi leveän hymyn ja minä väläytin vastaukseksi samanlaisen, ja eno käynnisti moottorin ja kun kone hyrähti käyntiin Arrn haukahti takapenkillä typötyytyväisenä ja sen häntä hak hak hakkasi penkin selkänojaa. 
   - Nyt saa paskanjauhanta loppua, vai mitä sälli? Mennääs pubiin!

The Sex Lives of Siamese Twins

Title: The Sex Lives of Siamese Twins
Author: Irvine Welsh
Published: 2014 by Jonathan Cape
Genre: Welsh.
Pages: 468


Xmas present 4/4! Biggest in size, and therefore kind of hard to carry around, to work and back, and therefore the last I read. But so very much not the least! I read most of it in two sittings, two nights in a row, too caught up in it to put it down.

Lucy is a personal trainer in Miami who lives, breathes and cusses healthy living (and lots of sex) and fitness. Lena is... pretty much the opposite. They come together when Lucy one night disarms a gunman on the highway and Lena just happens to be there and gets it all on tape. The video goes viral, Lucy becomes famous overnight, and the two very different women end up in a strange relationship which grows more and more obsessive as time and the troubles of the Siamese twins go by.

Lucy and Lena are both pretty... messed up and complex characters. Just when I thought I'd had them figured out, turns out I didn't. And damn it, just when I thought I had the book figured, turns out I really didn't. One bloody big reason why I couldn't put it down the first night of the reading spree, and why I was pretty much sitting on ants at work the following day, waiting to get home to read it (I had a smaller, thinner book with me for work). The Sex Lives of Siamese Twins was pretty much exactly what I'd expect from Welsh, and then some.


   I've got Little Miss SoBe where I want her, a whimpering but defiant mass of wobbly Jell-O, here in my arms. And I feel her letting it all go--the self-hate, the abuse, the anger, the denial, the victimhood, and, very soon, the fat. The embodiment of all that ugly fucked-mind shit. -We're ready, sister, I tell her. -We are ready to start fighting back, and I offer my hand up in a high five, which she at first waveringly, then properly responds to. - Welcome to the Lena Sorenson Escape Committee!

Eläinten vallankumous

Nimi: Eläinten vallankumous
Alkuperäinen nimi: Animal Farm
Kirjoittaja: George Orwell
Julkaistu: 1945, suomeksi 1969, tämä pokkaripainos 2010
Genre: Poliittinen satiiri
Sivuluku: 126


Isäntäväen nukkuessa Kartano-nimisen maatilan eläimet kokoontuvat latoon kuulemaan vanhan Majuri-karjun erikoisesta unesta, ja unelmasta että Englannin eläimet voisivat jonain päivänä elää vapaana ihmisistä. Ei kestä kauaakaan kun eläimet yhteisvoimin ajavat alistavat ihmiset pois tilalta, ja perustavat oman utopistisen Eläintilansa, jossa kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia. Aluksi kaikki sujuu hyvin, ja maatila tuottaa enemmän kuin koskaan ihmisten aikana, mutta vähitellen muita nokkelammat siat alkavat keksiä keinoja omien olojensa parantamiseksi kaikkien muiden kustannuksella. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. 

Orwell kirjoitti Eläinten vallankumouksen tietoisena satiirina Venäjän vallankumouksesta ja Neuvostoliiton alkuajoista. Ilmeisesti kirjalle ei meinannut jostain kumman syystä valmistuttuaan löytyä julkaisijaa, mutta myöhemmin siitä tuli paljon luettu ja korkealle rankattu klassikko. Olen melko varma että näin lapsena kirjasta vuonna 1954 julkaistun piirretyn elokuvan. Ainakin hämärästi muistan painajaismaisia kuvia sioista.


   Jos eläimet yleensä jostain olivat varmoja, ne olivat vuorenvarmoja siitä etteivät ne halunneet Jonesia takaisin. Kun asia esitettiin niille tässä valossa, niillä ei ollut enempää sanottavaa. Olihan päivänselvää, miten tärkeää oli pitää siat terveinä. Niinpä sovittiin enemmittä väittelyittä, että maito ja pudonneet omenat - sekä myös varsinainen omenasato sen kypsyttyä - oli varattava yksinomaan sikoja varten.

Rampa Pikku Prinssi

Nimi: Rampa Pikku Prinssi
Alkuperäinen nimi: Little Lame Prince
Kirjoittaja: Dinah Maria Mulock
Julkaistu: 1875, suomennos 1988 Karistolta
Genre: Lastenkirja
Sivuluku: 144


Rampa Pikku Prinssi tarttui mukaan kirpputorilta muutama vuosi sitten, jolloin luinkin kirjaa aika pitkälle. Nyt talvilomaviikolla päätin pienentää lukupinoa usealla kirjalla -ajatuksena hyvä mutta toteutus ei ihan toiminut- ja nappasin lyhyehkön kirjan käteen.

Vasta äsken kirjan alkuperäistä nimeä googlettaessa selvisi miten vanha kirja olikaan. Tekstin pohjalta en arvannut: Ei-kenenkään-maahan sijoittuvan tarinan olisi voinut yhtä hyvin kirjoittaa sata vuotta myöhemminkin. Kirja alkaa pikku prinssin syntymällä, mutta ristiäisiin mennessä kummitäti kämmää ja pudottaa pienokaisen, rampauttaen kuningasparin ainoan perillisen. Kuningatar ja kuningas menehtyvät prinssin ollessa vielä ihan pieni, ja kuninkaaksi halajava setä lähettää prinssi Surun asumaan kaaaaukaiseen torniin. Onneksi prinssillä on myös vähemmän kömpelö kummitäti joka ei unohda pienokaista koko muun maan niin tehdessä.

Aww. Ihan suloinen tarina oli, kauniilla kuvituksilla.


   Joskus ihmiset uskalsivat kurkistaa palatsin puutarhaa ympäröivän korkean muurin ylitse ja näkivät siellä kauniin pikkupojan, jota miespalvelija joko kantoi tai työnsi vaunuissa, tai sitten hänet oli jätetty nurmikolle leikkimään yksinään. Siinä hän istui, ja hänen viisaista kasvoistaan loistivat suuret alakuloiset silmät - tai eivät ne olleet oikeastaan alakuloiset, sillä ne olivat aivan samanlaiset kuin hänen äitinsä silmät, ja kuningatar ei ollut suinkaan ollut surumielinen vaan mietteliäs ja uneksiva. Nuo lapsensilmät saivat ihmiset aivan ymmälle, ne olivat niin harvinaisen viattomat ja samalla läpitunkevat. Jos joku esimerkiksi teki väärin tai valehteli, suuntautui noiden silmien katse häneen niin vakavan ja äänettömän ihmettelevänä - lapsi ei koskaan puhunut paljon - että kaikki pahat ihmiset palatsissa pelkäsivät prinssi Surua kovasti.